25JahreDialog: Haastattelussa kääntäjä Angela Plöger
Palkittu kääntäjä kertoo haastattelussa pitkistä automatkoista Suomen pimeissä talviöissä, kääntämisen merkityksestä maailmankirjallisuudelle sekä omasta tiestään DDR:stä Suomeen.
Suomen Saksan-instituutin #25JahreDialog-blogisarjassa seuraavana puheenvuoron saa suomalaisen kirjallisuuden kääntäjänä Hampurissa toimiva pitkäaikainen instituutin neuvottelukunnan jäsen Angela Plöger. Haastattelussa hän kertoi pitkistä automatkoista Suomen pimeissä talviöissä, kääntämisen merkityksestä maailmankirjallisuudelle sekä omasta tiestään DDR:stä Suomeen. Angela Plögerille myönnettiin vuonna 2016 Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkki tunnustuksena hänen urastaan kääntäjänä ja suomalaisen kulttuurin välittäjänä saksankieliseen maailmaan.
Tämä on Claudia Niersten laatima lyhennetty versio haastattelusta. Alkuperäinen versio (saksaksi) löytyy täältä.
Mikä sai sinut kiinnostumaan Suomesta ja suomen kielestä?
Kiinnostukseni suomen kieltä ja kulttuuria kohtaan herätti unkarin kieli, tarkemmin sanoen unkarin oppikirja vuodelta 1872. Kirja oli niin mielenkiintoinen, että päätin aloittaa fennougristiikan opinnot Berliinin Humboldt-yliopistossa. Kävimme muiden opiskelijoiden kanssa joka vuosi Debrecenin yliopiston järjestämillä kesäkursseilla, ja opin siksi nopeasti unkaria. Suomen kielen opiskelu taas ei ollut yhtä helppoa DDR:ssä, koska Suomi oli läntinen maa, jonne oli erittäin vaikeaa päästä Berliinin muurin rakentamisen jälkeen. Halusin opiskella kieltä intensiivisesti ja valitsin siksi suomen kielen pääaineekseni.
Mikä kokemus Suomessa on tehnyt sinuun pysyvän vaikutuksen?
Kun olin ensimmäistä kertaa Suomessa Helsingin yliopistolla, saksalainen opiskelija puhutteli minua ja kysyi, haluaisinko tutustua Ouluun. Hänen suomalainen ystävänsä tarjoaisi minulle kyydin sinne. Niinpä lähdin eräänä helmikuun yönä vuonna 1965 tämän minulle tuntemattoman, mutta ystävällisen miehen kanssa 800 kilometrin matkalle Ouluun. Ulkona satoi sakeasti lunta, emmekä pitkään aikaan nähneet mitään muuta kuin lumihiutaleita auton valokeilassa. Perille päästyämme kuljettaja vei minut tapaamaan suomalaista perhettä, joka otti vastaan minut lämpimällä vieraanvaraisuudella. Se oli kuin uni. En tavannut näitä ihmisiä koskaan myöhemmin, mutta muistelen heitä ikuisesti kiitollisena.
Tunnet niin Itä- kuin Länsi-Saksankin suhteet Suomeen. Millaisia eroja näet niiden välillä?
Olin Suomen opetusministeriön apurahalla Helsingissä vuosina 1965 ja 1967, eli idän ja lännen välisen kylmän sodan aikana. Suomi pyrki DDR:n ja Länsi-Saksan kireistä väleistä huolimatta ylläpitämään molempiin maihin yhtä hyviä poliittisia suhteita. Helsingissä tutustuin länsisaksalaiseen opiskelijaan, joka oli noin vain anonut stipendiä ja saanut sen. DDR:ssä sellaista mahdollisuutta ei ollut. Lisäksi minulta vaadittiin opiskeluajan päätyttyä raportit kaikista suomalaisista, joihin olin ollut yhteydessä. Vältyin raporttien kirjoittamiselta, koska en enää palannut DDR:ään.
Miten sinusta tuli kääntäjä?
Kääntäminen on aina vetänyt minua puoleensa. Pääsin harjoittamaan haaveammattiani kuitenkin vasta myöhään, koska DDR:ssä minut määrättiin tieteelliselle uralle. Käännöstyössä minua kiinnostavat erityisesti lähdetekstiin sukeltaminen ja parhaiden kohdekielisten vastineiden etsiminen. Haluan käännöksen tekevän saksankieliseen lukijaan samanlaisen vaikutuksen kuin lähdeteksti teki suomenkieliseen lukijakuntaan. Se on suuri haaste, koska suomi ja saksa ovat rakenteiltaan hyvin erilaisia. Kääntämisen arvoa ei kerta kaikkiaan voi yliarvioida. Ajatellaan vaikka Raamatun käännöksiä, esimerkiksi Lutherin elämäntyötä. Ilman kääntäjiä eivät sellaisetkaan maailmankirjallisuuden mestarit kuten Shakespeare, Miguel de Cervantes tai Haruki Murakami olisi yleisesti tunnettuja.
Mitä vääriä käsityksiä kääntämisestä olet urasi aikana kohdannut?
Ennen kaikkea käsitys, että teksti käännettäisiin noin vain sanasta sanaan, on yleinen. Jokaisen vierasta kieltä opiskelleen pitäisi tietää ainakin se, ettei kaikille vieraan kielen sanoille löydy suoraa vastinetta saksaksi.
Käännöstyön ohella edistät Suomen ja Saksan välistä kulttuurivaihtoa moninaisilla tavoilla. Esimerkkejä näistä ovat lukutilaisuudet, seminaarit, käännöstyöpajat sekä pitämäsi esitelmät ja Saksa-Suomi-Seuran DFR-lehteen kirjoittamasi artikkelit. Millaiset aiheet kiinnostavat eniten?
Erityisesti kiinnostavat kirjojen ja kirjailijoiden esittelyt sekä Suomen historia. Myös vähemmistöjä ja yhteiskunnallista kehitystä koskevat teemat ovat kysyttyjä. Minua pyydetään usein puhumaan kääntäjän ammatista ja erityisesti käännöksen syntymisprosessista ja kirjan saksankielisen nimen keksimisestä.
Vuodesta 2009 lähtien olet toiminut Suomen Saksan-instituutin neuvottelukunnan jäsenenä. Mistä yhteytesi instituuttiin sai alkunsa?
Neuvottelukunnan pitkäaikainen puheenjohtaja Robert Schweitzer kysyi minulta, haluaisinko liittyä neuvottelukuntaan. Tehtäväni olisi tiedottaa muille jäsenille suomalais-saksalaisten kirjallisuussuhteiden kehityksestä. Sitä olen tehnyt nyt jo kymmenen vuotta.
Haastattelu: Claudia Nierste
Käännös: Claudia Nierste ja Roosa Kokkonen
———————–
Suomen Saksan-instituutti täyttää 25 vuotta syksyllä 2019. Instituutti avattiin syyskuun lopulla 1994 ensimmäisenä suomalaisena kulttuuri-instituuttina saksankielisessä Euroopassa. Näiden 25 vuoden aikana keskeistä instituutin toiminnassa on ollut dialogi suomalaisten sekä paikallisten kumppaneiden välillä Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Tätä dialogia ovat vuosien varrella edistäneet myös useat henkilöt, jotka ovat sitoutuneet maiden väliseen kulttuurivaihtoon instituutin nimissä. #25JahreDialog-blogisarjamme antaa tänä vuonna puheenvuoron osalle näistä henkilöistä.