”I can’t go on. I will go on.”

Julkaistu: 5.03.2018
Kirjoittaja: Rebecca Suoranta
Kategoriat: Kuvataide

Ville Andersson (synt. 1986, Pernaja) on suomenruotsalainen taiteilija, joka on kasvanut Loviisassa. Hänen soolonäyttelynsä I can’t go on. I will go on. tulee nähtäville Suomen Saksan-instituutin tiloihin Berliiniin maaliskuussa 2018. Alkuvuodesta näyttely oli esillä Helsinki Contemporaryssa.

”Olen kasvanut Loviisan maaseudulla, missä ei yleensä ollut paljoakaan tekemistä. Jos on utelias ihminen kuten minä, on silloin kehitettävä itse itselleen tekemistä. Nämä lähtökohdat ovat  vaikuttaneet luovuuteni taustalla. Pienenä minun oli pakko keksiä asioita, joita tehdä itse. Äitini on kuvaamataidon opettaja ja meillä oli paljon taidekirjoja kotona, joita sain selailla. Taidekirjojen selailu oli minulle tapa haaveilla ja purkaa luovuutta. Osasin jollakin tapaa eläytyä kirjoissa esiintyviin tilanteisiin ja paikkoihin.”

Ville Anderssonille oli jo melko nuorena selvää, että hän haluaa työskennellä taiteen parissa. Hänen ensimmäinen haaveammattinsa oli taiteenkeräilijä, mutta hän huomasi pian, ettei se ollut kovin realistinen ammatinvalinta. Sen sijaan hän kehitti uuden suunnitelman ja päätti luoda itse oman taiteensa. Andersson ymmärsi kuitenkin vasta paljon myöhemmin, että hän voisi tehdä taidetta ammatikseen. Kaikki tapahtui melko orgaanisesti ja suuria valmistelematta,  yksi asia johti toiseen, Andersson kertoo.

”Olen taiteilija, joka käyttää erilaisia tekniikoita ja medioita ja työskentelee  valokuvien, piirustusten, maalausten, installaatioiden sekä tekstien kanssa. Olen tehnyt töitä gallerioille, mutta myös erilaisiin projekteihin, kuten teoksia Postille, muotoilua Arabialle sekä grafiikkaa teatterinäytökseen muutamia nimetäkseni.”

Ville Andesson viittaa usein uteliaisuuteen kertoessaan itsestään ja tavastaan työskennellä. Työprosessissaan hän painottaa uteliaisuuden keskeistä roolia, jonka hän jakaa neljään eri vaiheeseen. Luovan prosessin ensimmäisessä vaiheessa tulee olla avoin kaikelle, eikä asettaa kiinnostukselleen rajoja. Seuraavassa vaiheessa Andersson löytää vähitellen itseään kiinnostavia asioita ja avainsanoja, jotka kolmannessa vaiheessa saavat muotonsa, esim. teossarja galleriaan. Tämän jälkeen hän miettii usein käytännöllisiä kysymyksiä, kuten kuinka työ voidaan toteuttaa, miten se rahoitetaan ja missä sen voi tehdä. Lopuksi käydään vain tuumasta toimeen.

”Minua inspiroi kaikki, mikä liikuttaa minua sisältä, vaikkei se liikuttaisi välttämättä edes fyysisesti. Minua inspiroi myös oma uteliaisuuteni ja asiat, jotka saavat minut ajattelemaan uudella tavalla. Ensimmäinen koskaan lukemani kirja oli Sherlock Holmes ja Baskervillen koira. Siitä lähtien Sherlock Holmes on ollut yksi suosikkini fiktiivisistä hahmoista, josta olen ammentanut  inspiraatiota. Minä jopa työskentelen mielelläni kuten Holmes, ongelmanratkaisun parissa.”

Näyttelyn nimi I can’t go on. I will go on. on peräisin  Samuel Beckettin The Unnamable -romaanista. 200-sivuinen kirja koostuu tunnistamattoman ja nimettömän hahmon tajunnanvirran kaltaisesta monologista, joka päättyy näihin sanoihin.  Ville Andersson huomauttaa, että nämä sanat kuvastavat melko hyvin sitä, miten luova prosessi aloitetaan. ”I can’t go on. I will go on.” voi Anderssonin mukaan heijastaa ympäristöä, joka on samanaikaisesti sekä traaginen että koominen. Traaginen koska se murenee, koominen koska se jatkaa menoaan.

Inspiraatio näyttelyyn syntyi myös Villen matkasta New Mexicon osavaltioon Yhdysvalloissa. Sieltä hän sai idean näyttelyn rakenteeseen ja siihen, miten sitoa sarjan teokset toisiinsa. Aavikon valkoisen hiekan lisäksi häntä houkutteli autiomaassa vallitseva poissaolon läsnäolo, mikä näkyy myös vahvasti näyttelyssä. Aavikko on nykyisin Lincoln Near-Earth Asteroid Research -projektin koti, joka havainnoi maata lähestyviä asteroideja. Paikka on myös tunnettu siitä, että siellä tehtiin aikanaan maailman ensimmäiset ydinkokeet. Villen mukaan paikassa näkyy ihmisen aiheuttama tuho ja tarve suojautua, mutta samalla siellä vallitsee myös levollisuus.

”Matkan aikana olin todella kiinnostunut mm. asteroideista, avaruudesta ja fysiikasta. Uteliaisuuteni vie minut uusiin paikkoihin ja avaa mieleni uusille asioille. Ihmisen identiteetin kehitys ei koskaan pysähdy, ja arvostan todella paljon ihmisiä, jotka ovat iästään huolimatta säilyttäneet oman uteliaisuutensa. On hienoa tavata ihmisiä, jotka ovat sivistyneitä ja joilla on avoin mieli erilaisille asioille.”

Berliinin Suomen Saksan-instituutin soolonäyttelyn lisäksi Villellä on muitakin projekteja vireillä tulevan kevään aikana. Hän on mm. yksi The Watermill Centers Artists-in-Residence -projektin taiteilijoista vuonna 2018.

”Minulla on myös meneillään projekti Folkhälsanin ja Pro Artibusin kanssa, jossa suunnittelemme asumisyksikköä vanhemmille ihmisille. Tehtäväni projektissa on suunnitella visuaalinen ilme, joka auttaisi asukkaita suunnistamaan talossa ja olisi samanaikaisesti taiteellinen luomus. Yritämme pitää huolen siitä, että ihmiset, joilla on näkö- tai kuulovaikeuksia, pääsisivät myös nauttimaan taiteesta. On tärkeää, että tila on samaan aikaan sekä viihtyisä että käytännöllinen. Tämä on haastavaa, sillä suunniteltaessa näyttelyä galleriaa varten, ei tällaisia tekijöitä tarvitse ottaa huomioon.”

Käännös: Maija Toivonen

Ville Anderssonin näyttely I can’t go on. I will go on. avataan 8.3.2018 ja se on esillä Suomen Saksan-instituutissa Berliinissä 20.6.2018 asti.

Foto: Rebecca Suoranta

Kommentointi

1 Kommentti

  1. 12.03.2018—19:55 Anneliese Grimm says:

    Ich war zur Vernissage anwesend, und ich war begeistert. Die Zeichnungen, Fotografien, die verschiedenen Techniken insgesamt, die Motive, manchmal kaum erkennbar, aber gerade deshalb sehr beeindruckend.

Kirjoita kommentti

Background image