facebook twitter
post photo
Timshel © Laura Mendelin

Timshel – ”sinä voit, sinä osaat”

Timshel on suomenruotsalainen indiebändi Vaasasta. Yhtye perustettiin vuonna 2011, ja siitä lähtien he ovat tehneet musiikkia ja keikkailleet Pohjoismaissa sekä Englannissa. Bändin muodostavat Markus Bergfors, Fritjof Brandt, Petteri Erikslund, Sebastian Jacobson ja Niclas Eriksson. Yhtye soittaa Greifswaldissa Nordischer Klang -festivaalilla 11.5.2018. Konsertti on heidän ensimmäinen esiintymisensä Saksassa. Haastattelussa bändin laulaja ja kitaristi Markus Bergfors kertoo yhtyeestä ja heidän musiikistaan.

Kuvailisitko hieman musiikkianne?

“Se on sekoitus melodista ruotsalaista indietä ja melankolista suomalaista poppia maustettuna amerikkalaisella folkilla. Biisit ovat aika tekstipainotteisia ja niissä olemme eksistentiaalisten kysymysten äärellä.”

Timshel aloitti vuonna 2011 kvartettina ja on sen jälkeen kokenut melko lailla muutoksia. Kertoisitko hieman yhtyeenne matkasta tähän päivään.

“Timshelin rajat ovat alusta saakka olleet aika häilyvät, sillä bändin jäsenet ovat muuttaneet paljon ja ovat siksi tulleet ja menneet. Enimmillään olemme olleet noin kymmenhenkisinä lavalla ja pienimmillään vain yhden hengen voimin. Vuosien varrella olemme ehtineet julkaista täyspitkän albumin, useamman EP:n ja monta sinkkua. Olemme myös saaneet levytyssopimuksen sekä Ruotsissa että Yhdysvalloissa ja soittaneet festivaaleilla Pohjoismaissa ja Englannissa. Ennen kaikkea olemme saaneet kasvaa aikuisiksi yhdessä, vähän kuin rönsyilevä perhe. Olemme ajan kuluessa toivottavasti kypsyneet, minkä kuulee musiikissamme, joka on muuttunut vuosien saatossa.”

Miten ja miksi päädyitte bändin nimeen ”Timshel”?

“Yksi teini-iän lempikirjailijoistani oli John Steinbeck ja kirjassa Eedenistä itään hän nostaa esiin hepreankielisen sanan Timshel. Se kääntyy suunnilleen ”sinä voit” tai ”sinä osaat” ja korostaa ihmisen vapaata tahtoa tehdä hyvää tai pahaa. Sana juurtui minuun ja kun perustimme bändin, se nousi jälleen pintaan ja siitä tuli nimemme.”

All is well on uusin sinkkunne – kertoisitko vähän kappaleesta?

“Se on hieman erilainen biisi verrattuna aikaisempaan tuontantoomme. Halusimme kokeilla työskennellä enemmän samplausten kanssa. Sen sijaan että soittaisimme bändinä biisin nauhalle studiossa niin kuin tavallisesti, rakensimme biisin kollaasiksi. Prosessi oli pitkä ja työläs, mutta olemme lopputulokseen todella tyytyväisiä.”

Soitatte ensimmäistä kertaa Saksassa. Millaiset fiilikset ja odotukset teillä on?

“Tuntuu fantastiselta! On aina siistiä matkustaa uusiin maihin soittamaan ja Saksa on meille erityinen, sillä aikaisempi sinkkumme Floating soi Saksassa sekä radiossa että televisiossa muutama vuosi sitten. Meillä ei kuitenkaan koskaan ollut mahdollista tulla sinne soittamaan, mutta nyt pääsemme vihdoin tulemaan ja ottamaan osaa Saksan musiikkiskeneen.”

Miltä kesä ja tulevaisuus näyttää?

“Työstämme parhaillaan sinkkua ja tähtäämme siihen, että se julkaistaan syksyllä. Soitamme sen nyt Greifswaldissa ensimmäistä kertaa.”

———

Käännös ruotsinkielisestä alkuperäistekstistä: Maija Toivonen.

Timshelin konserttia ovat tukemassa Svenska kulturfonden sekä Suomen Saksan-instituutti.

Rebecca Suoranta war vom 21.8.2017 bis zum 13.7.2018 Volontärin am Finnland-Institut.

Rebecca Suoranta toimi Suomen Saksan-instituutissa harjoittelijana 21.8.2017-13.7.2018.

Rebecca Suoranta var praktikant vid Finlandsinstitutet 21.8.2017-13.7.2018.

Käytämme palvelussamme evästeitä parantaaksemme sivuston käyttökokemusta.
Tarkemman kuvauksen evästeiden käytöstä löydät tietosuojaselosteesta.