Together Alone -ohjelmahaku

Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit avaavat poikkeustilaa dokumentoivan Together Alone -ohjelmahaun kansainvälisille taideprojekteille.

post photo

Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit avaavat uuden ohjelmahaun vastaamaan COVID-19 -epidemian aiheuttamiin haasteisiin. Ennennäkemättömällä vauhdilla levinnyt koronaepidemia mullistaa maailmaa tavoilla, joita emme ole osanneet ennakoida. Joudumme kyseenalaistamaan tuntemamme tavat olla ja elää – ja keksimään uusia tapoja toimia, tehdä työtä ja turvata toimeentulomme.

Koronakriisi koettelee raskaasti kulttuurialaa. Monet projektien ja yksittäisten hankkeiden varassa elävät tekijät ovat menettäneet hetkessä jopa koko kevään toimeentulonsa ja pelkäävät perustellusti toimeentulonsa puolesta.

Kriisitilanteessa instituuttiverkoston perustehtävä suomalaisen taiteen, kulttuurin ja tieteen kansainvälisen liikkuvuuden, näkyvyyden ja yhteistyön edistäjänä säilyy ennallaan. Siksi avaamme uuden, avoimen ja nopeasti etenevän ohjelmahaun suomalaisille ja Suomessa toimiville taiteilijoille ja taiteilijaryhmille.

Haun tavoitteena on tukea taiteilijoiden toimeentuloa kriisitilanteessa ja edesauttaa kansainvälisen yhteistyön jatkumista. Vaikka liikkuvuutta ja fyysisiä kohtaamisia on nyt rajoitettava, haluamme korostaa kansainvälisen yhteistyön ja verkostojen tärkeyttä. Suuri huolenaihe on, että epidemian levitessä kansainvälinen vuoropuhelu supistuu.

Haluamme Together Alone -hankkeen avulla rohkaista tekijöitä alasta riippumatta miettimään uusia tapoja toimia tilanteessa, jossa liikkuvuus ja fyysiset kontaktit eivät enää ole mahdollisia. Hankkeessa haetaan erityisesti projekteja, jotka kannustavat laajaan kansainväliseen yhteistyöhön – ilman fyysisiä kohtaamisia.

Together Alone -ohjelmahaku

Instituutit hakevat taiteellisia projekteja, jotka liittyvät seuraaviin teemoihin: poikkeustila, radikaali muutos, resilienssi, tulevaisuuden taiteellinen työ, yhdessä yksin. Projekti antaa taiteilijoille mahdollisuuden tarkastella käynnissä olevaa globaalia kriisiä taiteen kautta. Haku on avoin kaikille luovien alojen suomalaisille tai Suomessa asuville ammattitaiteilijoille, joiden kevään kalenterit tyhjenivät koronaepidemian takia.

Instituutit tilaavat valituilta taiteilijoilta tai ryhmiltä projektin, jotka toteutuvat 30.6.2020 mennessä. Yksittäisen projektin Together Alone -rahoitus on 1 500–5 000 €. Kustannukset maksetaan työkorvauksena tai laskutusta vastaan. Avoimessa ohjelmahaussa katsotaan eduksi ohjelman soveltuvuus monipuoliseen kansainväliseen levitykseen. Projektin toteutuksessa tulee ottaa huomioon mahdollinen velvollisuus noudattaa digitaalisia saavutettavuusehtoja.

Projekteja ei toteuteta maakohtaisesti, vaan valittujen ohjelmien tulee sopia sellaisenaan kaikkien hankkeeseen osallistuvien kulttuuri- ja tiedeinstituuttien toiminta-alueille. Projekti voi esimerkiksi tapahtua tai olla katsottavissa taiteilijan verkkosivulla, julkisella verkkoalustalla, YouTubessa tai muulla, laajasti saavutettavalla tavalla. Toteutusmuoto on vapaa ja voi olla esimerkiksi taideteos, työskentelyprosessi, esitys, päiväkirja tai elokuva. Instituutit sisällyttävät valitut projektit osaksi ohjelmaansa, ja valitut hankkeet luovuttavat ohjelmasisällön kaikkien instituuttien käyttöön maailmanlaajuisesti. Teoksen tekijänoikeus säilyy taiteilijalla.

Muut hakukriteerit:

  • Projekti toteutetaan niin, ettei se ole ristiriidassa poikkeusoloja koskevien määräysten kanssa.
  • Projekti edistää suomalaisten tai Suomessa asuvien taiteilijoiden kansainvälistä verkostoitumista ja yhteistyötä. Haussa kannustetaan kansainväliseen vuoropuheluun ja rohkaistaan luomaan työryhmiä myös valtiorajojen yli.
  • Hankkeessa arvostetaan kokeellisuutta ja innovatiivisia ratkaisuja.

Lähetä vapaamuotoinen projektiehdotus (max 3 000 merkkiä) osoitteeseen togetheralone@fininst.uk. Ehdotukseen liitetään taloussuunnitelma, lyhyt ansioluettelo sekä tiivis viestintäsuunnitelma. Lähetä kaikki aineisto yhtenä pdf-tiedostona. Tiedoston maksimikoko on 2 Mt. Valinnan tekee kulttuuri- ja tiedeinstituuttien eri alojen ammattilaisista koostuva raati.

Aikataulu

Projektiehdotuksen voi lähettää käsiteltäväksi seuraaviin ajankohtiin mennessä:

  1. Deadline ma 30.3. klo 16.00 mennessä (Suomen aikaa)
  2. Deadline ma 20.4. klo 16.00 mennessä (Suomen aikaa)
  3. Deadline ma 4.5. klo 16.00 mennessä (Suomen aikaa)

Eräpäivään mennessä saapuneet projektiehdotukset käsitellään ja päätökset valinnoista tehdään viimeistään kahden viikon kuluessa hakuajan päättymisestä. Jätetyt projektiehdotukset pysyvät mukana käsittelyssä koko hankkeen ajan.

Sähköpostitse lähetettyihin kysymyksiin vastataan Suomen Benelux-instituutissa (info@finncult.be).

Together Alone -hakuohjeet

Together Alone -lehdistötiedote

Käytämme palvelussamme evästeitä parantaaksemme sivuston käyttökokemusta.
Tarkemman kuvauksen evästeiden käytöstä löydät tietosuojaselosteesta.