“Minulle kuratoriaalinen työskentely on aina tarkoittanut yhteiskunnallista toimintaa”
Mirjami Schuppert on toiminut Suomen Saksan-instituutin ohjelmavastaavana vajaan vuoden. Hänen suuri kiinnostuksensa kansainvälisyyteen, taiteeseen ja tutkimukseen toi hänet instituutin maailmaan. Irina Ruusuvuori haastatteli Mirjamia.
”Pidän erittäin tärkeänä eri kulttuurien välisen vuoropuhelun luomista ja ylläpitämistä. Kansainvälinen työ, jossa voin hyödyntää aiemmin hankkimaani tietoa, verkostojani sekä kokemusta täällä Saksassa, tuntui luonnolliselta seuraavalta askeleelta minulle”, Schuppert sanoo.
Schuppert on työskennellyt kuraattorina sekä itsenäisesti että eri instituutioissa Suomessa, Saksassa ja Pohjois-Irlannissa. Hänen gallerioissa, museoissa ja julkisessa tilassa toteuttamiinsa kuratoriaalisiin projekteihin on kuulunut kaikkea näyttelyistä seminaareihin ja julkaisuista tapahtumiin. Hän on suorittanut kulttuurihistorian kandidaatin ja maisterin tutkinnon Turun yliopistossa ja tohtorin tutkinnon kuratoinnista Ulsterin yliopistossa Belfastissa, Pohjois-Irlannissa.
“Olen seurannut useamman vuoden ajan kulttuuri-instituuttien toimintaa ympäri maailmaa ja pidän tärkeänä instituuttien roolia eri kulttuurien välisen dialogin synnyttäjänä ja ylläpitäjänä”, Schuppert sanoo.
Aiemmin Schuppert työskenteli toiminnanjohtajana taiteilijayhdistys Arte ry:n vetämässä Titanik-galleriassa Turussa. Työ tuossa taiteilijavetoisessa galleriassa muokkasi hänestä itsevarman toimijan taidemaailmassa, jolla on laaja tietämys nykytaiteen kentästä. Hänen työnsä perustuu tarkkaavaiselle ja monipuoliselle vuoropuhelulle, jossa monimuotoisuus ja taiteilijan oma ääni ovat etusijalla.
”Titanikin toiminnan kautta sain laajan katsauksen suomalaiseen nykytaidekenttään ja sitä kautta olen pystynyt rakentamaan tiheän kontaktiverkoston. Aikani Titanikissa teki minut tietoisemmaksi mahdollisuuksista kuratoida ja toteuttaa hankkeita ja tapahtumia, jotka ovat maanläheisiä ja helposti kaikkien saavutettavissa. Myös äänitaide tuli minulle tutuksi sen korkeatasoisen äänitaideresidenssin ansiosta”, Schuppert sanoo.
Schuppert vastaa Suomen Saksan-instituutissa sekä kulttuuri- että tiedeohjelmasta. Hänen kuratoriaaliset väitöskirjaopintonsa ovat toimineet välineenä korostaa taiteen ja tieteen välistä yhteyttä. Schuppert on myös opettanut kansainvälisesti eri yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa.
“Meidän pitäisi kyseenalaistaa käsityksemme siitä, mitä tieto on. Taiteen tekeminen on tiedon tuottamista, ja taide on myös tutkimusta. Haluan edistää taiteen ja tieteen välistä vuoropuhelua ja korostaa niiden välistä yhteyttä”, Schuppert sanoo.
Schuppert työskentelee aina feministisestä, kriittisestä ja pohdiskelevasta näkökulmasta, jonka kautta hän pyrkii tekemään näkymättömän näkyväksi. Hän painottaa suuresti sellaisen ohjelman luomista, jossa inklusiivisuutta ja yhteiskunnallisia kysymyksiä ei lakaista maton alle. Titanik-galleriassa hän työskenteli aktiivisesti POC-taiteilijoiden esiin nostamiseksi ja heidän taiteensa näkyväksi tekemiseksi suomalaisessa taidemaailmassa. Samoin hänen yhdessä Berliinissä toimivan SAVVY Contemporaryn kanssa vuonna 2021 perustamansa Wi Di Mimba Wi -taidepalkinto pyrkii luomaan POC-taiteilijoille näyttelytilaisuuksia.
“Haluan olla luomassa instituutille monipuolista, korkeatasoista ohjelmaa, mutta samalla olla valmis ottamaan riskejä ja työskentelemään myös vähemmän tunnettujen sekä uransa alkuvaiheessa olevien taiteilijoiden kanssa“, Schuppert sanoo.
Ihanteellinen ohjelma olisi Schuppertin mukaan helposti lähestyttävä, käsittelisi yhteiskunnallisia kysymyksiä ja haastaisi aina vallitsevaa tilannetta, niin sanottua status quota. Hän uskoo, että yhteistyö suurten kaupallisten toimijoiden kanssa on edelleen hedelmällistä, mutta nyt on aika painottaa pitkäaikaista yhteistyötä pienempien kumppaneiden kanssa, joiden kanssa tulee käydä aktiivista keskustelua siitä, mikä on kussakin toimintaympäristössä relevanttia.
“On äärimmäisen tärkeää olla tietoisia siitä diskurssista, jota tällä hetkellä kulttuurissa ja tieteessä saksankielisessä Euroopassa käydään, sekä osallistua siihen kriittisenä, tukevana ja myötäelävänä keskustelukumppanina”, Schuppert toteaa. “Instituutin työn on aina oltava yhteiskunnallisesti merkityksellistä ja kiinnostavaa laajalle yleisölle. Se voi olla mitä tahansa taiteilijoiden ateljeevierailuista feministiseen käsityökerhoon. Haluaisin nähdä tulevaisuudessa enemmän paikkasidonnaista taidetta, jossa ympäristö ja sen historia ovat osa teosta”, Schuppert sanoo.
Paikkasidonnaisella taiteella Schuppert tarkoittaa taidetta, joka on luotu tiettyyn paikkaan ja joka on kriittisessä suhteessa ympäristöönsä.
”50 vuotta sitten paikkasidonnaisen teoksen merkitys nähtiin syntyvän suhteessa sen fyysiseen ympäristöön, mutta sittemmin on ruvettu kiinnittämään enemmän huomiota tilan eri ulottuvuuksiin, kuten sosiaaliseen tilaan ja sen kerroksellisuuteen. Julkiseen tilaan toteutettavan teoksen voidaan negatiivisesti katsoa tunkeutuvan tiettyyn paikkaan ja siellä asuvan yhteisön elettyyn tilaan. Paikkasidonnaisista hankkeista tekee haastavan ja kiehtovan se, että on niin monia asioita, joita ei voi kontrolloida. On otettava huomioon alueen eri kontekstit, kuten sen historia, politiikka ja se, että teos on aina yhteisön keskellä, osa erilaisten yhteisöjen elinympäristöä. Samalla paikkasidonnaisen taiteen potentiaali on siinä, että se ei ole koskaan irrallaan ympäristöstään, ja jokainen katsoja tai kuulija kokee teoksen eri tavalla omasta kontekstistaan käsin ”, Schuppert sanoo.
Schuppertin mukaan yhteistyö vähemmän tunnettujen toimijoiden kanssa ja paikkasidonnainen taide voisivat olla loistavia mahdollisuuksia tehdä instituutin ohjelmistosta moninaisempaa ja moniulotteisempaa. Hän panostaa siihen, että Suomen Saksan-instituutin työ on aina haastavaa ja innovatiivista ja että sekä tiede- että kulttuuriohjelmat esittelevät erilaisia puolia Suomesta ja luovat kriittistä vuoropuhelua Suomen ja saksankielisen Euroopan välille.
”Minulle kuratoriaalinen työskentely on aina tarkoittanut yhteiskunnallista toimintaa”, Schuppert sanoo.
Mirjami Schuppert asuu Potsdamissa perheensä kanssa ja nauttii rauhasta Berliinin ulkopuolella. Hän kuitenkin rakastaa Berliiniä sen loputtomien mahdollisuuksien vuoksi sekä ammatillisesti että kulttuurisesti.