Haastattelussa Mika Minetti
Suomen Saksan-instituutin uusi kulttuurivastaava on totutellut työhönsä kohta sadan päivän ajan. Haastattelussamme Mika kertoo italialaisesta isoisästään, työelämän dynamiikasta sekä kielistä ja kulttuurista henkisenä pääomanaan.
Miten kulttuurivastaavan työt ovat lähteneet instituutissa käyntiin?
Ensimmäiset viikot ovat olleet hurjan kiireisiä, ja olen oppinut paljon uutta. Parasta on ollut tutustua omaan tiimiin sekä paikallisiin yhteistyökumppaneihimme, sikäli kun olen vielä ehtinyt heitä tavata. Parhaillaan suunnittelemme ensi vuoden taide- ja kulttuuriohjelmaa. Vaikka urakka on vasta alussa, voin jo luvata, että vuodesta 2021 tulee kaikkia aisteja hivelevä kokonaisuus.
Miten tiesi vei tähän työhön?
Muutettuani Berliiniin vuonna 2010 työskentelin aika pitkään freelance-toimittajana. Kirjoitin suomalaisiin aikakauslehtiin juttuja taiteesta, muodista, matkailusta, designista, musiikista, asumisesta ja ylipäätään kaikesta hyvään elämään liittyvästä. Berliinissä perustin Musterzimmer-nimisen gallerian ystävieni Eemil Karilan ja Lola Lustosan kanssa. Meillä oli omat tilat Schönebergissä parin vuoden ajan, ja sen jälkeen järjestimme pop up -näyttelyitä eri puolilla kaupunkia. Tässä välissä työskentelin myös copywriterina Zalandolla. Muotimaailmassa omaksuin nopeatempoisen tavan tehdä töitä ja kehitin luovaa ajatteluani.
Miten tuttu paikka Suomen Saksan-instituutti oli sinulle entuudestaan?
Olin käynyt täällä useissa eri tilaisuuksissa, ja esimerkiksi vuonna 2018 instituutissa järjestettiin keskustelutilaisuus kirjastani It Happened in Berlin: Art, Love & Fashion yhdessä taiteilija Niina Lehtonen Braunin kanssa. Hänen kollaasejaan nähdään kirjan etu- ja takakannessa.
It happened in Berlin -kirjasi perusteella tunnet Berliinin kulttuurielämän hyvin. Millä tavoin tämä tukee sinua käytännön työssäsi?
On ollut mahtavaa tutustua Berliinissä niin moneen kansainvälistä uraa luovaan taiteilijaan ja seurata läheltä heidän työskentelyään. Kyllä se on varmasti kasvattanut minua nykyiseen rooliini. Ei siitä haittaa ole, että on olemassa verkostoja eikä tarvitse aloittaa ihan puhtaalta pöydältä. Toisaalta instituutin toimialue on aika suuri, sillä se kattaa koko saksankielisen Euroopan. Sen kun pitää mielessä niin tähän duuniin suhtautuu riittävällä nöyryydellä – ja jatkuvalla uteliaisuudella, totta kai.
Viihdyt ilmeisen hyvin Berliinissä. Miten paljon olet ehtinyt tutustua muuhun saksankieliseen Eurooppaan?
Saksassa minulla on hyviä ystäviä ja sukulaisia Frankfurtissa, Münchenissä ja Kölnissä, joten ne ovat tulleet jossain määrin tutuiksi. Mutta paljon on vielä nähtävää. Olen jo pitkään haaveillut matkasta Alpeille tai Schwarzwaldiin.
Rakastan myös Wieniä, ja siellä ollessani kiertelen kahviloissa, museoissa ja gallerioissa. Tykkään esimerkiksi Galerie Krinzingeristä. Koska Egon Schiele on suuri suosikkini, kuuluu vierailu Leopold-museossa matkaohjelmaani. Viimeksi kävin siellä taiteilija Janne Räisäsen kanssa. Ajauduimme hieman kiusalliseen tilanteeseen, sillä emme museon kahvilassa istuessamme huomanneet, että museo meni kiinni. Henkilökunta oli poistunut paikalta, joten saimme päällystakkimme ja laukkumme säilytyksestä vasta seuraavana päivänä.
Itävallasta tulee mieleeni myös taiteilija Kirsi Mikkola. Hän opettaa Wienin kuvataideakatemiassa, mikä sekin on mainio paikka pistäytyä kahvilla – etenkin, jos Kirsi sattuu olemaan kaupungissa. Hänen oppilaansa tekevät tällä hetkellä hurjan mielenkiintoisia juttuja!
Myös instituutti on tänä vuonna vahvasti läsnä Wienissä. Järjestämme siellä syksyllä Design Talk -keskustelutilaisuuden ja marraskuussa osallistumme jälleen Wienin kirjamessuille.
Sveitsissä olen käynyt Zürichissä ja Genevessä, mutta haluaisin tutustua maahan syvällisemmin. Äitini työskenteli 1970-luvulla vähän aikaa lastensairaalassa Sveitsin Winterthurissa. Berliinissä olen tehnyt yhteistyötä sveitsiläisen taiteilijan René Luckhardtin kanssa. Hän pyysi minua kuratoimaan erästä ryhmänäyttelyä. Lisäksi tälle keväälle oli suunnitteilla taiteillija Dafna Maimonin Camp Solong -näyttely Birsfeldissä, jota Suomen Saksan-instituutti on ollut tukemassa. Todennäköisesti sitäkin joudutaan nyt siirtämään.
Millaista kulttuurielämää toivoisit näkeväsi enemmän?
Minulle tärkeitä arvoja ovat tasa-arvo, monimuotoisuus ja vähemmistöjen mukaanottaminen, olipa kyse sitten etnisistä tai seksuaalisista vähemmistöistä tai erilaisista identiteeteistä ja alakulttuureista. Juuri siellä määritellään tulevaisuus.
Haluan edistää kulttuurista moninaisuutta myös työssäni Suomen Saksan-instituutissa, onhan esimerkiksi siirtolaisuus yksi aikamme suurista teemoista. Toivoisin, että maahanmuuttajilla olisi mahdollisuus integroitua vahvemmin kulttuuri- ja taide-elämään.
Aihe koskettaa minua myös henkilökohtaisesti, sillä isoisäni muutti Italiasta Suomeen 1900-luvun alussa reissattuaan sitä ennen musikanttina pitkin Eurooppaa. Tampereella hän rakastui hämeenkyröläiseen isoäitiini, opetteli suomen kielen ja kasvatti vaimonsa kuoltua yksinhuoltajana viisi lasta. Kulttuurien ja kielten iloinen sekamelska on merkinnyt minulle aina suurta voimavaraa, henkistä pääomaa ja rikkautta.
Denny Brückner on tehnyt sinusta muotokuvan Mikas Seelenraum, jossa vaikutat hieman melankoliselta. Kertoisitko lisää siitä?
Denny on saksalainen taiteilija, johon tutustuin kuvanveistäjä Ida Koitilan kautta. Vähän myöhemmin hän tuli luokseni piirtämään muotokuvia ja antoi yhdelle niistä nimeksi Mikas Seelenraum. Siinä on kieltämättä melankolinen perusvire. En ole varma kuvaako se niinkään minun elämänasennettani, sillä olen uskoakseni ihan perusonnellinen ihminen. Usein taiteilijat ammentavat vaikutteita teoksiinsa monista lähteistä, myös omista kokemuksistaan.
Millaista vapaa-aikaa viettää Mika Minetti vuosimallia 2020 verrattuna Mikaan 10 vuotta sitten?
Ihan samanlaista.
Onko sinulla jotain tiettyä haavetta, jonka haluaisit toteuttaa Berliinissä?
Haluaisin kokeilla klubi-iltojen järjestämistä joidenkin tapahtumien tai näyttelyiden yhteydessä. Olisi upeaa, jos esimerkiksi helsinkiläinen Club La Persé -kollektiivi tulisi esiintymään tänne.
Onko sinulla uusia luovan alan projekteja suunnitteilla?
Haluaisin kehittää instituutin residenssiohjelmaa, mutta kolmivuotiskauteni on vasta alussa, joten aika näyttää. Norsukin syödään pala kerrallaan niin kuin vanha sanonta kuuluu. En tosin itse syö norsuja!
Kertoisitko lyhyesti, miten Berliini on muuttunut siitä, kun tulit ensimmäistä kertaa tänne?
Silloin elettiin kesää 1992 ja täällä mietittiin, miten Itä- ja Länsi-Berliinin puhelinlinjat saataisiin yhdistettyä toisiinsa. Sähköpostia tai kännyköitä ei ollut, joten faksit lauloivat – tosin niitähän jotkut suosivat täällä edelleen eli sikäli mikään ei ole muuttunut.
Haastattelu: Pauli Orava