”Lähestyn jokaista valokuvaa yksilönä ja kysyn siltä: ’Miten haluat tulla esitetyksi?'”
Kaarina-Sirkku Kurz on vierailevana taiteilijana Suomen Saksan-instituutissa vuonna 2026 osana instituutin Visiting Art/ist -ohjelmaa. Berliinissä asuva Kurz työskentelee valokuvauksen parissa. Hänen näyttelynsä "Reaching, Grasping, Wondering" esittelee otoksia kolmesta teoskokonaisuudesta, joissa ilmenevät monipuoliset sisällölliset näkökulmat, vaikuttavat tekniset toteutukset ja materiaalisuuden kyseenalaistaminen. Linnéa Sverker haastatteli taiteilijaa.
Voisitko kertoa hieman omasta taustastasi?
Kasvoin kaksikielisenä Steinau an der Straße -pikkukaupungissa Hessenissä. Perheemme vietti kesät Suomessa suuren sukulaispiirin parissa. Nuoruudessani heräsi halu viettää Suomessa pidempi aika kuin vain lomien aikana ja toiveenani oli tutustua maahan myös itsenäisesti, perheestä riippumattomalla tavalla.
Niinpä suoritettuani tutkinnon Bremenin taidekorkeakoulussa (Hfk Bremen) päätin lähteä opiskelijavaihtoon Helsinkiin. Lopulta jatkoin opintojani siellä ja valmistuin, ja asuin Suomessa yhteensä seitsemän ja puoli vuotta.
Kertoisitko hieman opinnoistasi?
Minulle ei ollut itsestään selvää, että päätyisin ylipäätään opiskelemaan. Koin mahdollisuuden opintoihin suurena lahjana.
Suoritettuani mittatilausompelijan koulutuksen aloitin opinnot Bremenin HfK:ssa pääaineenani pukusuunnittelu. Opintojen edetessä, kolmannen lukukauden jälkeen, vaihdoin kuitenkin pääaineeni valokuvaukseen.
Siirtyessäni Aalto-yliopistoon, silloiseen Taideteolliseen korkeakouluun, kohtasin täysin toisenlaisen suhtautumisen ja lähestymistavan valokuvaukseen kuin Bremenissä. Helsingissä opin antautumaan avoimeen prosessiin, jossa asiat syntyvät tekemisen myötä. Ratkaisevaa minulle oli oivallus siitä, että taiteellinen prosessi koostuu sekä intuitiivisista että analyyttisistä vaiheista, jotka edellyttävät toisiaan, mutta eivät tapahdu samanaikaisesti.
Oma kokemukseni opiskelusta Saksassa oli, että mieluiten meidän opiskelijoiden odotettiin tietävän jo etukäteen, mitä teemme, ja pystyä perustelemaan, miksi teemme jotain ja miten sen teemme. Tässä mielessä työskentelytapa Helsingissä oli minulle uusi kokemus, joka kannattelee työskentelyäni yhä tänäkin päivänä.
Miten teostesi ideat syntyvät?
En sanoisi, että teokset syntyvät varsinaisesti ideasta. Lähtökohtana on useimmiten havainto, hämmennyksen tunne tai jokin vastaava, eli eräänlainen tarkkaavaisuuden tila, josta herää liikkeellepaneva kysymys. Visuaalinen kokonaisuus muotoutuu tämän ihmettelyn kautta, niiden havaintojen pohjalta, joita koen prosessin varrella.
Teokseni ovat eräänlainen yritys hahmottaa maailmaa ja tehdä siitä itselleni hieman konkreettisempi. Se on tietysti myös loppumaton prosessi, koska uusia kysymyksiä herää jatkuvasti, eikä tämä ihmettely koskaan lakkaa.
Mikä sai sinut valitsemaan esteettisen plastiikkakirurgian Supernature-teossarjan lähtökohdaksi?
Työstämäni asiat löytävät tiensä luokseni. Supernature kehittyi aiemmasta teoskokonaisuudestani Ungleichgewicht, jossa käsittelen syömishäiriöiden kehollista ja subjektiivista kokemusta. Työskentelin hyvin tiiviisti syömishäiriöitä sairastavien ihmisten kanssa ja ymmärsin, että toipumisprosessissa on pohjimmiltaan kyse asenteen ja ajattelun muuttamisesta omaa kehoa kohtaan. Voisi sanoa, että se on kuin paranemista sisältäpäin. Tästä heräsi kysymys, mitä merkitsee se, että ihminen toivoo, että hänen kehoonsa tunkeudutaan ulkoapäin, tarkoituksena muuttaa sitä rakenteellisesti. Tämä kysymys johdatti minut lopulta leikkaussaliin, jossa suurin osa Supernature-sarjan teoksista syntyi.
Esteettinen plastiikkakirurgia käsittelee myös kehon materiaalisuutta ja kehoa materiaalina. Tämä on saanut minut ajattelemaan entistä tietoisemmin myös fyysisten teosten materiaalisuutta näyttelykontekstissa. Lähestyn jokaista valokuvaa yksilönä ja esitän sille kysymyksiä: ”Kuka olet? Miten haluat tulla esitetyksi? Kuinka suuri olet? Oletko kehystetty vai et?” jne.
Tämän myötä olen tullut tietoiseksi siitä, kuinka voimakkaasti materiaalinen ulottuvuus vaikuttaa teosten vastaanottoon. Kyse ei kuitenkaan ole materiaalista itsestään, vaan siitä, mitä se tekee suhteessa kyseiseen kuvaan.
Valokuva teossarjasta Vom Fremdsein in der Welt esittää asetelman järjestetyistä esineistä kirkkaan sinisen kehyksen sisällä. Mitä nämä esineet ovat?
Pääsin käymään asunnossa, jonka asukkaan kuolema oli aluksi jäänyt huomaamatta, sillä hänellä ei ollut omaisia tai läheisiä. Valitsin esineet asunnon tyhjennyksen aikana intuitiivisesti ja sommittelin ne työhuoneellani yhtä intuitiivisesti valokuvaa varten. Kehyksen sininen väri perustuu esteettiseen päätökseen ja se on yhdestä kuvassa olevasta esineestä: kynttilänjalasta, joka koostuu kuudesta sinisestä hevosenkengästä.
Suomen Saksan-instituutin näyttelyssä on mukana myös valokuva kuivuneesta huonekasvista, joka on peräisin samasta asunnosta.
Soft Code -sarjassa etäännyt perinteisestä valokuvauksesta. Mikä sai sinut työskentelemään tekstiilien ja kudontatekniikoiden parissa?
Eräässä tekoälyä ja taidetta käsittelevässä konferenssissa mainittiin, että kangaspuita voidaan pitää ensimmäisinä tietokoneina. Tämä herätti kiinnostukseni, mikä liittyy varmasti suomalaisiin juuriini ja siihen, että Suomella on erittäin vahva kudonta- ja tekstiilitaiteen perinne.
Tutkiessani kangaspuita, tietokoneita ja kudonnan binääriperiaatetta tajusin, että myös digitaaliset valokuvat perustuvat binäärijärjestelmään, nimittäin nollien ja ykkösten edustamaan kuvainformaatioon. Tämä sai minut kysymään, mitä tulee näkyviin, jos siirtäisin kuvan binäärikoodin – toisin sanoen digitaalisen kuvan DNA:n – stoalaisesti kangaspuille. Tämä ajatus johti minut Soft Code -prosessin ja kutomisen pariin.
Kudontatutkielmani toteutan Helsingissä, upeassa Välitila Studiossa.
Mitä pidät tähänastisen urasi kohokohtana?
Pidän hämmästyttävänä, että teen yhä pohjimmiltani juuri sitä, mitä tein jo opiskeluaikoinani: työskentelen ihmetyksestä käsin, esitän maailmalle kysymyksiä ja seuraan, mihin ne minut vievät.
Pidän suurena lahjana sitä, että voin elää tällä tavalla, se on kaikkea muuta kuin itsestään selvää. Lähetän jatkuvasti terveisiä maailmankaikkeudelle ja toivon, että saan tehdä tätä työtä jatkossakin.
Käännös ja muokkaus: Vera Kurkinen
13.2.–19.11.2026 | Kaarina-Sirkku Kurz: Reaching, Grasping, Wondering
9.6.2026 | Artist Talk: Kaarina-Sirkku Kurz