facebook twitter
post photo
Isabella Chydenius | © Finnland-Institut, Foto/kuva/photo: dotgain.info

”Olen aina ollut yöihminen”

Suomalainen taiteilija Isabella Chydenius on jo pidemmän aikaa tehnyt tutkimusta sekä urbaanin klubikulttuurin mahdollisuuksista että siinä piilevistä riskeistä heteropatriarkaalisessa maailmassamme. Suomen Saksan-instituutin tämänvuotisessa Vieraileva taiteilija -näyttelyssä on esillä uusia teoksia, jotka käsittelevät klubeja turvan ja yhteenkuuluvuuden paikkoina. Vuonna 2021 Saksan liittopäivät luokitteli klubit ja live-musiikkia esittävät paikat kulttuuritiloiksi. Lue tästä otteita Isabella Chydeniuksen haastattelusta, jossa haastattelijana toimi Christine Nippe, ja joka on kokonaisuudessaan luettavissa näyttelyn katalogissa.

 

Christine Nippe: Olen innoissani Suomen Saksan-instituutissa esillä olevasta näyttelystäsi, joka kantaa nimeä Notes on creating space; the potential of club corners. Voisitko kertoa siitä hieman enemmän?

Isabella Chydenius: Nimi viittaa käynnissä olevaan tutkimukseeni klubien tilasta ja ajasta sekä erityisesti luonnoskirjoihini, jotka pursuavat muistiinpanoja, kysymyksiä ja pohdintoja liittyen tanssilattioihin, klubien käytäviin ja nurkkauksiin sekä niissä oleskeleviin ihmismassoihin; klubeihin kätkeytyviin mahdollisuuksiin ja potentiaaliin, mutta myös olemassa oleviin riskeihin. Tutkin, miten valo ja pimeys luovat mahdollisuuden olla näkyvissä tai piiloutua, tulla tarkkailluksi tai olla tarkkailija. Kumpikaan ei ole mahdollista ilman toista.

 

CN: Tuot näyttelyssä esille uutta tuotantoa. Voisitko kertoa tarkemmin suunnitelmistasi ja siitä, miten työt liittyvät näyttelyn nimeen?

IC: Instituutissa esillä olevassa näyttelyssä pyrin kiinnittämään katsojan huomion työskentelyni ajatusprosessiin ja näytän joitakin muistiinpanoja ja piirroksia luonnoskirjoistani sekä niiden lopputuloksina syntyneitä valoteoksia. Muistiinpanot valaisevat työskentelyprosessini taustoja ja sitä, kuinka minimalistiset teokseni syntyvät. Valoteokset ovat ydinelementtien purkamisen ja uudelleen kokoamisen seurauksena syntyneitä tuotoksia, joihin haluan tässä työssä keskittyä. Leikittelen teoksissa valaistuilla ja tarkoituksellisesti pimeäksi jätetyillä kohdilla sekä niiden välimuodoilla. Lisäksi käytän instituutin tiloissa neonpinkkiä teippiä johdatellakseni yleisöä tilan läpi. Tavallisesti käytän neonpinkkiä teippiä #pinksquareproject-nimisessä projektissani, joka on nähtävillä kaupungin katukuvassa. Projektissa teippaan maahan ja seiniin neliönmuotoisia kuvioita ja lopuksi dokumentoin paikan. Jatkan teippiprojektiani Berliinissä sekä muissa kaupungeissa, joissa tulen vierailemaan ollessani Suomen Saksan-instituutin vieraileva taiteilija, ja siksi haluan viitata projektiini myös instituutissa esillä olevassa näyttelyssäni. Tarkastelen työssäni sosiaalisten tilojen yöaikaista olemusta, kuten klubia kaupungin yöelämässä, ja haluan kyseenalaistaa sisä- ja ulkopuolisen rajan ja viedä joskus ulkopuolisen sisään, erityisesti gallerioihin ja taidelaitoksiin, tai päinvastoin.

Toisinaan käytän töissäni myös revittyjä vaatteita, joiden tarkoituksena on ohjata huomio tanssilattian kahtiajakautuneisuuteen: tilan ja ajan tarjoamaan innostukseen sekä itseilmaisun ja hetkellisen vapaudentunteen mahdollisuuteen samalla, kun tunnustan sellaiset realistiset kokemukset, joita ei aina ole mahdollista riisua päältään ja pestä pois yön jäljiltä.

 

CN: Mistä ideat uusiin töihisi ovat peräisin?

IC: Ne perustuvat laajemman tutkimukseni osaan, jossa keskityn tutkimaan turvallisuuden ja turvattomuuden sekä joukkoon kuulumisen tunnetta yöelämässä ja underground-klubikulttuurissa heteropatriarkaalisessa maailmassamme. Tarkastelen taiteellisessa ja akateemisessa tutkimuksessani yöelämää ja klubien tarkoituksellisesti luotua turvallista tilaa huomiotta jätettynä näyttämönä, joka toimii tilana ja aikana “itsen” ja kollektiivisen agendan mieltämiseen uudella tavalla. Tällä tavalla argumentoin, kuinka klubit ovat voineet toimia yhteiskunnallisen muutoksen käynnistäjinä niin historiallisesti kuin yhä tänäkin päivänä. Esillä olevissa töissäni keskityn tilan uudelleen luomiseen painottamalla mahdollisuuden ja riskin sekä sisä- ja ulkopuolen vastakohtaisuutta käyttämällä neliön jäykkää muotoa, ilmaisuvälineenä valoa ja myöhemmin myös pimeyttä.

 

CN: Olet jo pidemmän aikaa työskennellyt vaaleanpunaisen eri sävyjen kanssa. Voisitko valaista värivalintaasi?

IC: Suurta osaa töistäni tarkastellaan värillisen, ”klubipinkiksi” kutsumani linssin läpi. Maisteriopintojeni aikana sain idean klubikulttuurin tutkimisesta heteropatriarkaalisessa yhteiskunnassa erityisesti turvallisuuden ja turvattomuuden näkökulmasta. Jos voisin tehdä yleistyksen pinkin värin käytöstä erilaisilla opintojen aikana vierailemillani klubeilla, olisi se seuraavanlainen: “mainstream”-klubeilla, eli klubeilla, joissa ei koeta tarpeelliseksi tehdä naisten ja queer-ihmisten turvallisuutta parantavia toimenpiteitä, väriä käytettiin usein seinien maalauksissa tai valaistuksena naisten vessoissa. Monissa queer-tiloissa taas huomasin väriä käytettävän myös yleisissä tiloissa ja esimerkiksi esiintymislavoilla ja sitä pikemminkin juhlittiin kuin peiteltiin sen naisellisuuden vuoksi. Työskentelen mielelläni pinkin värin parissa, koska väri pakottaa minut kyseenalaistamaan ennakkoluulojani, muistuttaa minua ihanista hetkistä ja luo tilaa pohdinnalle. Rohkaisen kaikkia töideni katselijoita tekemään samoin.

 

CN: Miten päädyit klubiteemaan ja mikä sinua yöelämässä kiehtoo?

IC: Kävin aina parhaiden ystävieni kanssa klubeilla ja rakastin koko prosessia – odottamisen iloa yhdessä valmistautumisesta ja klubille menemisestä, mukaansatempaavaa musiikkia, täpötäyttä tanssilattiaa, tanssimista ja irti päästämistä. Välillä tutustuimme uusiin ihmisiin. Välillä oli draamaa, mutta useimmiten meillä oli hauskaa. Tietenkin meitä myös varoitettiin riskeistä. Tunsin naisia, jotka oli juotettu humalaan, ja miehiä, jotka olivat kokeneet fyysistä väkivaltaa. Patriarkaalisen väkivallan merkit vaanivat kaikkialla. Muutettuani Pariisiin opiskelemaan vuonna 2008 tapasin uusia ystäviä ja törmäsin uusiin ideoihin, tiloihin ja klubeihin. Pääsin myös tutustumaan queer-piireihin ja niiden myötä tiloihin, joissa pystyin jopa sulkemaan silmäni ilman pelkoa miesten ahdistelusta. Myöhemmin muutin Lontooseen ja sieltä Kapkaupunkiin, jonka jälkeen asuin jonkin aikaa Los Angelesissa. Muistan ajatelleeni klubien ilmentävän kaupunkia kuratoimattomammin kuin museot ja galleriat. Klubit ja yöelämä ovat kuin museoiden taide, mutta elävämpiä. Näen ne ihmisten kohtaamispaikkoina, jotka tuovat sekä taiteen ja kulttuurin että yhteiskunnalliset haasteet ja ilot yhteen ja auttavat niitä kehittymään.

 

CN: Miten etenet, kun kehittelet uusia töitä?

IC: Yleensä aloitan tutkimalla kirjallisuutta, joka käsittelee minua kiinnostavia ideoita, mutta otan usein vaikutteita myös populaarikulttuurista, ajankohtaisista, omaan tutkimusaiheeseeni liittyvistä paikallisista tai globaaleista tapahtumista ja uutisista, omista kokemuksistani sekä keräämästäni virallisesta ja epävirallisesta dokumentaatiosta. Teen jatkuvasti muistiinpanoja ja luonnostelen ideoita. Havainnoin ja dokumentoin aktiivisesti myös ympäristöäni saadakseni lisää informaatiota, jota sitten tulkitsen yhdessä kaiken muun näkemäni, lukemani ja kokemani kanssa. Sitten tämä informaatio käy läpi suodatusprosessin, jossa yritän purkaa ideat ja päästä eroon kaikesta ylimääräisestä. Tavoitteeni on muodostaa analysoimastani informaatiosta tietyn konseptin ydinajatus ja säilyttää vain kaikkein oleellisin. Minua kiinnostaa erityisesti se, miten ideoita voi välittää mahdollisimman vähin elein ja tässä vaiheessa prosessia materiaalivalinta on keskeisessä asemassa. Luulen, että sen vuoksi työskentelen mielelläni juuri valon kanssa, sillä se on todella minimalistinen, mutta samalla erittäin vaikuttava – aivan kuten klubeillakin. Ryhtyessäni työstämään “lopullista” taideteosta testaan, toimivatko materiaalit todellisuudessa niin kuin olen kuvitellut. Testaus on kaikkein hauskin vaihe, mutta joskus myös turhauttavin. Tässä vaiheessa olen yhteydessä ihmisiin, joiden kanssa teen usein yhteistyötä, kuten materiaalien toimittajiin, verstaisiin, joista löytyy tarvitsemiani työkaluja, sekä muihin ulkoistettuihin teknisesti taitaviin asiantuntijoihin, joiden kanssa järjestän tapaamisia keskustellakseni mm. projektien toteutusmahdollisuuksista, huolista ja ongelmista. On upeaa työskennellä oman alansa asiantuntijoiden kanssa, jotka ovat yhtälailla kokeilunhaluisia mitä tulee heidän omaan alaansa ja omiin kykyihinsä. Testausvaiheen päätteeksi kokoan tai kokoamme yhdessä valitsemani elementit, ilmaisutavan ja materiaalit, yhteen sekä päätämme koosta, ja voilà!

 

Käännös: Pauliina Ojanen
Editoinut: Marion Holtkamp

 

Tämä on lyhennetty versio näyttelyn katalogissa kokonaisuudessaan luettavissa olevasta haastattelusta. Katalogi löytyy instituutin nettisivuilta vapaasti ladattavana versiona 10.2.2023 lähtien. Kirja on myös tilattavissa hintaan 10 euroa (plus toimituskulut) suoraan instituutin kautta: puh. +49 30 40 363 18 90; sähköposti: info@finstitut.de . Näyttely on auki Suomen Saksan-instituutissa 9.2.–9.11.2023.

 

 

Christine Nippe ist Kunst- und Kulturwissenschaftlerin und wirkt international als Autorin und Kuratorin. Sie ist an der Berliner Schwartzschen Villa für das Programm der Gegenwartskunst verantwortlich.

Christine Nippe on kansainvälisesti kirjailijana ja kuraattorina vaikuttava taide- ja kulttuuritieteilijä. Hän vastaa Berliinissä sijaitsevan kulttuuritalo Schwartzsche Villan nykytaiteen ohjelmasta.

Käytämme palvelussamme evästeitä parantaaksemme sivuston käyttökokemusta.
Tarkemman kuvauksen evästeiden käytöstä löydät tietosuojaselosteesta.