KESKUSTELU Matkalla maan keskipisteeseen -näyttelyyn liittyvässä sarjassa taiteilijatapaamisista.
Niina Lehtonen Braunin kanssa keskustelemassa kuvataiteilijoiden kansainvälistymisestä on Suomen Saksan-instituutin johtaja Laura Hirvi. Tohtoriksi valmistumisen jälkeen Hirvi työskenteli tutkijana Helsingin yliopistossa, jossa hän tutki Berliinissä asuvia suomalaisia taiteilijoita. Kuvataiteilija Niina Lehtonen Braun on työskennellyt vuodesta 2000 lähtien Berliinissä, jossa kielen oppiminen lisäsi kuuluvuuden tunnetta paikalliseen taiteilijayhteisöön.
Niina Lehtonen Braun tutkii naissukupolvien ketjuun kuulumista sekä naisena olemisen rooleja ja odotuksia. Kieli on taiteilijalle tärkein kuulumisen tunteeseen vaikuttava asia. Kulttuuri, kirjallisuus, runous, huumori, keskustelut, sananlaskut ja laulutkin avautuvat kielen kautta. Tunne kuuluvuudesta hänen muutettuaan Berliiniin löytyi saksan kielen oppimisesta.
Lehtonen Braun tekee sarjallisia kollaasimaalauksia, joissa hän yhdistää piirustusta, tekstiä, mustemaalausta ja valokuvia. Hän rakentaa teoksista tarinallisia installaatioita, jotka ammentavat taiteilijan omista tai hänen läheistensä elämänkokemuksista. Uusimmassa teoksessaan taiteilija käsittelee keskisuomalaisen sukunsa naisia ja yhteyttä sukupolvien välillä.