Ei merta edemmäs kalaan. Haastattelussa Robert Bär
Robert Bär on Suomessa asuva saksalainen saksan kielen ja musiikin opettaja. Hän työskentelee suomalaisen koulujärjestelmän mukaisen lukion (10. –12. luokka) opettajana Helsingin Saksalaisessa koulussa. Entinen koululainen Olli Jokela haastatteli Robertia.
Tämän lisäksi Robert Bär on aktiivinen Jugend musiziert -kilpailun parissa toimien muun muuassa ulkomailla sijaitsevian koulujen edustajana kilpailun pääkomiteassa. Vuonna 2014 hänelle myönnettiin Saksan liittotasavallan ansioristi työstään suomalais-saksalaisten suhteiden eteen. Kiinnostavaa kuitenkin on se, miten tähän pisteeseen on päädytty.
Robert Bär kertoo päätyneensä Suomeen 1990-luvun alussa erään suomalaisen naisen takia, johon tutustui opiskelujen kautta. Sitä myöten hän asunut Suomessa viimeiset runsaat 30 vuotta.
Bärin mukaan aluksi erot suomalaisen ja saksalaisen työelämän ja yhteiskunnan välillä olivat suhteellisen pieniä. Käytännössä ne ovat hyvin samankaltaisia. Kuitenkin mitä pidempään asuu Suomessa, sitä enemmän kiinnittää huomiota eroavaisuuksiin maiden ja kulttuurien välillä. Esimerkkisi kulttuurilliset ja sosiaaliset eroavaisuudet tarkoittavat, että Suomessa tarvitaan enemmän kärsivällisyyttä ja ihmiset ovat sosiaalisissa tilanteissa varautuneempia, Bär kertoo. Hänen mielestään suomalaiset ovat myös mielenmaisemaltaan lähempänä pohjoissaksalaisia ja erot eteläsaksalaisten ja suomalaisten välillä ovat selkeämpiä.
Bärin mukaan suomalainen ja saksalainen maailma sopivat hyvin yhteen, sillä elämä ja kulttuuri ovat hyvin samankaltaisia. Samankaltaisen arjen ja arvojen lisäksi on myös eroja. Suomalaiset vaikuttavat vaatimattomammilta ja ovat varautuneempia. Keskustelukulttuuri on hänen mukaansa erilainen, eivätkä suomalaiset ole samalla tavalla suureen ääneen julistamassa omaa näkemystään. Suomessa pidetään Bärin mukaan myös enemmän fyysistä etäisyyttä tuntemattomiin, mutta kun suomalaisiin tutustuu ja he lämpiävät sosiaalisesti myös kulttuurien väliset erot kapenevat.
Enää nykyään Bär ei kerro kaipaavansa juuri mitään Saksasta. Kieltä lukuun ottamatta, johon kontakti säilyy Saksalaisessa koulussa. Tilanne oli hyvin erilainen 30 vuotta sitten, kun Suomi on kuitenkin maantieteellisesti hyvin kaukana Keski- ja Etelä-Euroopan kansainvälisestä tunnelmasta. Nykyään Helsingistä on kuitenkin kuoriutunut varteenotettava eurooppalainen kaupunki, eikä tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Nykyään kolmenkymmenen vuoden jälkeen Suomesta ja Helsingistä löytyy kaikkea mitä Euroopasta voi kaivata, eikä matkustaminen maiden välilläkään ole homma eikä mikään.
Suomi on nimetty useana vuonna maailman onnellisimmaksi maaksi ja sitä ihmetellään ja ihastellaan niin Suomessa kuin maailmalla. Bärin mukaan suomalaisille onnellisuus ei tarkoita suurta onnea isolla O:lla vaan ensisijaisesti kyse on tyytyväisyydestä siihen mitä jo on. Sen sijaan että keskittyisi onnen tavoitteluun on tyytyväinen elämän pieniin asioihin ja valittaa vähemmän turhasta.
Lopuksi Bär kertoo kokemuksen syvällä rintaäänellä, miten saksalaisena pääsee sisään suomalaiseen yhteiskuntaan ja mielenmaisemaan. Hän peräänkuuluttaa kärsivällisyyttä ja proaktiivisuutta. Mikäli Suomessa jää odottamaan, että suomalaiset ottavat kontaktia, voi jäädä helposti ulkopuoliseksi. Sen sijaan aktiivisuus ja osallistuminen harrastustoimintaan urheilun, musiikin, kuoron tai muun yhdessä tekemisen kautta auttaa kontaktien luomisessa. Ennen pitkään sitä huomaa saaneensa suomalaisia ystäviä!