facebook twitter
post photo
Aurora Reinhard © Finnland-Institut/Kuva: Maija Toivonen

”Taide itsessään voi olla fetissi”

Helsinkiläinen Aurora Reinhard (s. 1975) on yksi Suomen tämän päivän tunnettuja kuvataiteilijoita. Taiteen kautta Reinhard tarkastelee sukupuolta ja seksuaalisuutta yhteiskuntamme tarjoamassa kulttuurisessa kontekstissa. Maija Toivonen keskusteli Reinhardin kanssa hänen työstään taiteilijana sekä siitä, mikä häntä inspiroi.

Aurora Reinhardia ei Suomen kuvataidepiireissä juuri tarvitse esitellä. Hän valmistui vuonna 2003 taiteen maisteriksi Helsingin Kuvataideakatemiasta ja on opiskellut valokuvausta Göteborgin yliopistossa ja International Center for Photographyssa New Yorkissa. Reinhard käyttää valokuvaa, videota sekä moniulotteisia, hyperrealistisia objekteja käsitellessään naisen ja miehen rooleja sekä sukupuolta ja seksuaalisuutta jokapäiväisessä arjessamme.

Reinhard kiinnostui sukupuolten tematiikasta jo nuorena taiteilijana. Omakuvat ovat kiehtoneet häntä uran alusta saakka.

”Näkökulma oli aluksi todella vilpitön, kuin lapsen näkökulma. Annoin kaiken, mitä tunsin, tulla ulos. Tein kouluaikoina paljon omakuvia, mutta huomasin niiden olevan liian henkilökohtaisia, kun en ollut riittävän sinut itseni kanssa, enkä sitten halunnutkaan puhua itsestäni. Vuosia myöhemmin näitä töitä on jännittävää tarkastella.”

Kääntääkseen huomion itsestään pois hän alkoikin kuvaamaan muita. Sukupuolen ja identiteetin tematiikan ympärille Reinhard teki kokeellisen videoteoksen Poikatyttö (2002), jonka avulla hän ponnahti taidemaailman tietoisuuteen. Dokumentissa naiseksi syntyneet, mutta ulkoisesti miehiä muistuttavat miettivät omaa identiteettiään ja kuvailevat ihmisten suhtautumisesta siihen, kun biologinen sukupuoli ei vastaa ulkonäköä. Teos menestyi erittäin hyvin sekä kotimaassa että kansainvälisesti, ja voitti Saksan Karlsruhessa ZKM Center for Art and Median kansainvälisen mediataidepalkinnon.Teos on hankittu osaksi Suomen valtion taidekokoelmaa ja viime vuonna se ostettiin myös Wäinö Aaltosen museon kokoelmaan. Reinhard on tyytyväinen, että teos on jäänyt elämään omaa elämäänsä ja hänestä on mieltä lämmittävää huomata, että teos kestää aikaa eikä unohdu arkistojen kätköön.

Videoteoksessa Female (2003) Reinhard puolestaan käsitteli naisen identiteettiä haastattelemalla kolmea sukupuolensa miehestä naiseksi korjannutta. Teos tarttui siihen, miten identiteetti on tietyllä tavalla luotava täysin uudelleen transition jälkeen. Samalla hän pohti itseään ja omaa identiteettiään – millainen nainen minä olen? Vuodenvaihteessa 2004-2005 Reinhard vietti aikaa taiteilijaresidenssä Tokiossa, mikä oli hänelle vaikuttava kokemus. Tuona aikana Reinhardin tämän päivän taiteen visuaalinen ilme sai muotonsa. Residenssiaika sai hänet kiinnostumaan erityisesti fetisseistä, joita hänen mukaansa voi olla kaikkialla.

”Japani on jollain tapaa todella fetisistinen yhteiskunta. Jopa taide itsessään voi olla fetissi, jokin asia, minkä haluaa omistaa. Toki on myös taidetta, joka ei ole niin suoraan fetissinomaista, kuten esimerkiksi videotaide, joka ei ole perinteisessa mielessä fyysinen esine.” 

Valokuvan ja videon lisäksi Reinhard kiinnostui käsillä tekemisestä, josta hänellä ei kuitenkaan ollut lainkaan kokemusta. Hän tutustui suomalaiseen kuvanveistäjä Jiri Gelleriin, jolta hän oppi itselleen sopivia keinoja toteuttaa teosideoitaan. Nykyään Reinhard luo valokuvien ja videoiden lisäksi asetelmia, joissa hän käyttää erilaisia välineitä, esimerkiksi seksikaupoista hankittuja tavaroita tai naisen käsilaukun sisältöä, luodakseen aisteja hiveleviä sekä ajatuksia herättäviä moniulotteisia teoksia. Monet teokset  kommentoivat vanhaa taidetta ja ottavat Reinhardin töissä referenssiteoksesta poikkeavan muodon.

Essenin näyttely ei suinkaan ole Aurora Reinhardin ensimmäinen näyttely Saksassa, vaan hänen töitään on ollut esillä Berliinissä Deutsches Historisches Museumissa (2015) sekä Bremenissä Weserburgin taidemuseossa yhteisnäyttelyssä Dreamaholic – Kunst aus Finnland (2017). Reinhardilla on myös henkilökohtainen side Saksaan, sillä hänen isänsä on saksalainen. Erityisesti tämän vuoksi Reinhard haavailee jalansijasta saksankielisellä alueella, mutta kokee haasteelliseksi nousta tuntemattomana nimenä paikallisen tason yli kansalliseen tietoisuuteen. Hän kokee kasvaneensa Suomessa sisään taiteilijayhteisöön ja vakiinnuttaneensa asemaansa hiljalleen ajan kuluessa, mutta ulkomailla on aloitettava nollasta.

”On tärkeää mitoittaa omat resurssit taiteilijana oikein ja miettiä, millä teoksilla näyttelystä saa kaiken hyödyn irti. On mietittävä, kannattaako tehdä hyvin kokeellisia ja riskipitoisia teoksia, mutta samalla työskentelyn täytyy olla itselle motivoivaa. Olen sellainen ihminen, että joko paneudun sataprosenttisesti työhön tai sitten minua ei kiinnosta lainkaan.”

Reinhard on tyytyväinen siihen, että on onnistunut työskentelemään taiteilijana pitkäjänteisesti kaikkien näiden vuosien ajan ja pitämään taiteensa mielenkiintoa yllä, mikä ei ole itsestään selvää, sillä taidemaailmaan putkahtaa jatkuvasti uusia, mielenkiintoisia lahjakkuuksia. Hän kiittelee suomalaista apurahajärjestelmää, joka on mahdollistanut syvällisen paneutumisen omaan työskentelyyn.

”Haaveilen siitä, että 20 vuoden päästä minulla on kasassa upea kattaus töitä, joista voin olla ylpeä.” 

Aurora Reinhardin soolonäyttely avataan Essenissä Kunstverein Ruhrissa sunnuntaina 27.5. klo 12 ja se on nähtävillä 2.9. asti.

Maija Toivonen war vom 21.8.2017-13.7.2018 als Volontärin und ist seitdem als Projektmanagerin am Finnland-Institut tätig.

Maija Toivonen toimi Suomen Saksan-instituutissa harjoittelijana 21.8.2017-13.7.2018 ja sen jälkeen projektisuunnittelijana.

Käytämme palvelussamme evästeitä parantaaksemme sivuston käyttökokemusta.
Tarkemman kuvauksen evästeiden käytöstä löydät tietosuojaselosteesta.