Yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä kieli kulttuurin välittäjänä. Tuloksia saksalaissuomalaisesta kokemusten vaihdosta
Eeva Rantamo on kulttuurintutkija, projektikoordinaattori ja dosentti, joka asuu ja työskentelee Kölnissä, mutta on kotoisin Suomesta. Lähes kahden vuosikymmenen ajan hän on erikoistunut osallistamiseen ja saavutettavuuteen kulttuurin, koulutuksen ja turismin kentällä ja yhteistyö suomalaisten ammattilaisten kanssa on tiivistä. Vuonna 2014 hän perusti Kölniin Kulturprojekte – Inklusive Kulturarbeit -nimisen toimiston, suomennettuna ”Kulttuuriprojekteja – osallistavaa kulttuurityötä”.
Globalisaation aikakaudella nousee vahvasti esiin kysymys omasta ja vieraasta sekä yhteisestä ja eriävästä ”kulttuurista”. Sodat ja kriisit kaikkialla maailmassa ovat käynnistäneet uusia muuttoaaltoja ja pakolaisliikkeitä. Kantaväestöllä ja maahanmuuttajilla on molemmilla paljon kysymyksiä. Museot voivat tässä kohtaa toimia tarjontansa kautta kulttuuritiedon välittäjinä ja tieteellisinä instituutioina olla tukemassa integraatioprosessia. Näyttelyiden ja muun toiminnan kautta ne pystyvät tarjoamaan tilaisuuksia ja foorumin kokemusten vaihdolle eri ryhmien välillä. Sekä Suomessa että Saksassa on tällä hetkellä paljon tarjontaa pakolaisille. Museot näkevät paljon vaivaa opettaakseen kulttuurin ymmärtämistä.
Kielellä on tässä keskeinen rooli. Keskeisiä ajatuksia taiteesta ja kulttuurista välitetään laajalle yleisölle tieteellisestä kielestä, kuvia puetaan sanoiksi näkövammaisille ihmisille ja tekstejä käännetään viittomakieleen. Kansainväliset vieraat eivät välttämättä puhu suomea tai saksaa ja mukana voi olla uusia kansalaisia, jotka parhaillaan opiskelevat maan kieltä. Myös osa kantaväestöstä ei ole harjaantunut lukemaan. Tämän vuoksi helposti ymmärrettävät ja yksinkertaiset tekstit ja opastukset ovat välttämättömiä, jotta ne puhuttelisivat näitä ryhmiä. Museo-oppaat ja vieraat ovat tietoisia siitä, että museokäynti voi olla samalla myös kieliharjoitus.
Saksassa on olemassa kaksi eri muotoa yksinkertaiselle kielelle, joka orientoituu tarpeen mukaan.
Käsitteen Leichte Sprache (”helppo kieli”) taakse kätkeytyy selkeästi määritelty säännöstö, joka orientoi sellaisten ihmisten tarpeiden mukaan, joiden kognitiivinen kehitys on viivästynyt. Käsite syntyi self help -liikkeenä vammaisten ihmisten toimesta. Lauserakenteet ja sanasto ovat systemaattisesti suppeampia. Lisäksi kielessä painotetaan tiettyä typografiaa sekä kuvia ja symboleja tekstin tukena. Lyhyet aktiivilauseet ovat keskeisiä. Yksi lause sisältää vain yhden asian. Monimutkaisia lauserakenteita vältetään. Yhteenkirjoitetut sanat erotetaan toisistaan väliviivalla. Hildesheimin ja Leipzigin yliopistoissa tutkitaan tieteellisesti ”helpon kielen” käyttöä ja kehittämistä. ”Helppoa kieltä” on viime vuosina kehitetty kohdennetusti, jotta heikon lukutaidon omaaville ihmisille aukeaisi mahdollisuus tutustua kirjoitettuihin teksteihin. ”Helppo kieli” on täten tärkeä väline vammaisten ihmisten osallistamisessa.
Lisäksi on olemassa käsite Einfache Sprache, joka kansainvälisessä vertailussa vastaa englannin kielessä termejä easy-to-read tai plain language ja ruotsin kielessä lättläst. Suomessa selkokieli on suomen kielen muoto, joka on sisällöltä, sanastolta ja rakenteelta sovitettu siten, että sitä on yleiskieltä helpompi lukea ja ymmärtää. Se pohjautuu yleisiin suosituksiin ja kokemuksiin, mutta sitä ei ole erityisesti säännötetty. Tyylin ja sanaston sovittaminen lukijan ja kuulijan tarpeisiin on tässä keskeisesssä asemassa. Suomen kielen opiskelijat ovat perinteisesti hyötyneet valtavasti selkokielisestä kirjallisuudesta.
Saksan Einfache Sprache pyrkii myös parempaan ymmärrettävyyteen. Yksinkertaistamisella voi olla useampia tavoitteita: tietyllä kielellisellä tai sisällöllisellä tasolla voidaan pyrkiä helpottamaan ammattisanaston tai asiayhteyksien ymmärtämistä esimerkiksi kielenoppijoilla. Tämän selkokielen menestys riippuu vahvasti siitä, onko tekstin kohderyhmä määritelty selkeästi.
Tällä hetkellä on jo olemassa paljon tarjontaa selkokielellä. Haasteena tosin on edelleen selkokielinen puhe, jota Selkokeskus on tutkinut. Jos vastaanottaja omaa heikon kielitaidon, on selkokielisen puheen lisäksi järkevää käyttää kirjallisia ja visuaalisia apukeinoja viestinnässä. Tähän liittyen syntyi vuonna 2015 suomalaissaksalaisen yhteistyön tuloksena metodeja ja konsepteja helposti ymmärrettäviin opastuksiin. Sen pohjalta järjestettiin jatkokoulutuksia Nordrhein-Westfalenin alueen museoissa sekä uudistettiin museoiden tarjontaa. Ne hyödyttävät kielenoppijoiden ja turistien lisäksi myös muita ryhmiä, joilla on heikot kielelliset tai kommunikatiiviset taidot, esimerkiksi oppimisvaikeuksia.
Tarjonnan laatuun vaikuttavat kohdennettu yhteistyö museokävijöiden kanssa sekä kielellisdidaktiset ponnistelut ymmärrettävyyden lisäämiseksi. Tämä puolestaan vaatii uusia, kävijäorientoituneita toimintatapoja ja rakenteita tiedotustyössä sekä kulttuuriopastusten ja muun museotarjonnan konseptoinnissa ja markkinoinnissa.
Käännös saksakielisestä tekstistä: Maija Toivonen