Elina Kritzokat. Foto: Antje Pehle

“Kääntäminen on minulle paitsi kielellinen, myös empatian ja rakkauden teko”

Elina Kritzokat lukeutuu suomalaisen kirjallisuuden huippusaksantajiin. Marraskuussa 2019 hänelle myönnettiin valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto, ja olemme iloisia saadessamme julkaista hänen palkintopuheensa 28.11.2019 #yhteispeli-blogisarjassamme. Maaliskuussa 2020 Elina Kritzokat osallistuu Mörkövahti-kirjailija Tuutikki Tolosen kanssa Suomen Saksan-instituutin kirjallisuusohjelmaan.

Merkitsin nämä ajatukset muistiin junassa matkalla Kemistä Helsinkiin, mistä jatkoin edelleen Berliinin. Tämä matka, siirtymä Suomesta Saksaan on ollut merkittävä tekijä elämässäni aivan lapsuuden vuosista saakka – silloin suomalainen äitini ja saksalainen isäni mökkikesän päätyttyä matkustivat kolmen lapsensa kanssa takaisin Saksaan – ja se on tärkeä tekijä myös unissani: matkustan täältä sinne, kumpikin maa on osa minua, osa elämääni.

Olen ottanut tämän siirtymän ammatikseni. Minun kirjoituspöydälläni nuo elämäni maantieteelliset ja kulttuuriset ”vastapoolit” yhtyvät, ja vaikka työni vaatii vaivannäköä ja ponnistelua, se tuo elämääni tarkoituksen ja rauhan. Luulen, että kirjallisuuden kääntäjillä on aina kaikille yhteisiä syitä rakastaa työtään, vaikkapa kiinnostus luovaan kieleen ja sen ilmaisumahdollisuuksiin, mutta aina myös yksilöllisiä syitä. Minun kohdallani kääntäminen lieventää jännitettä elämäni kahden poolin välillä, tuo jotakin tuolta tänne ja rakentaa sillan, ei vain minulle vaan myös saksankielisille lukijoille, ja luo samalla kommunikaatiota ja yhteyksiä – myös tämä on minulle hyvin tärkeätä. Onhan niin, että toisin kuin vaikkapa musiikissa, maalaustaiteessa ja valokuvauksessa jokaisen kielialueen kirjallisuus tarvitsee käännöksen, jotta myös muiden kielialueiden lukijat pääsevät nauttimaan siitä.

Yllä kuvaamani ”poolien tasapainon” ja kommunikaatioyhteyden ansiosta kääntäminen on minulle mielekästä niin henkilökohtaisista kuin yhteisöllisistäkin syistä. Ja olen aina hyvin iloinen, kun saksalaiset lukijat ja kriitikot löytävät suomalaisia kirjoja. Kun siirrän tarinan toiselle kielelle, pidän aina myös mielessäni käännökseni lukijat; huolehdin mm. siitä, että saksalaisille lukijoille vaikeasti ymmärrettävät kulttuurierot saavat hivenen selventävän saksannoksen, saatan vaikkapa lisätä aivan huomaamattoman sivulauseen, jotta teoksen siirtymä Suomesta Saksaan sujuu sutjakasti, välittyy luontevasti ja että kaikki sisältö tulee ymmärretyksi niin hyvin kuin mahdollista.

Mitä tämä palkinto merkitsee minulle? Se palkitsee sellaista, mitä en ole osannut suunnitella, mutta mikä kuitenkin ensi hetkestä saakka tuntui omalta, minulle sopivalta unelmatyöltä. Ja tämä palkinto myös lähettää vahvan, virallisen signaalin. Kääntäjät tekevät ahkerasti ja aktiivisesti työtä, josta saatava palkkio ei vastaa heidän koulutustasoaan eikä heidän työnsä vaativuutta, ja päälle päätteeksi heitä ei useinkaan huomata julkisuudessa eivätkä he juuri saa palautetta työstään. Jos ryhtyy kirjallisuuden kääntäjäksi, pitää totta tosiaan rakastaa intohimoisesti kääntäjän työtä, kirjallisuutta ja sen kuljettamista kielestä toiseen. Tämä Suomen opetus- ja kulttuuriministeriön palkinto nostaa hurmaavan hetken ajaksi esiin sen mikä yleensä jää näkymättömiin: meidän kääntäjien työn. Kyllä, meidän, myös kaikkien kollegojeni, sillä muutkin kääntäjät ovat saaneet tai saavat vastedes tämän palkinnon, joka minun mielestäni kuuluu kaikille niille, jotka tekevät tätä työtä vastuuntuntoisesti ja herkästi eläytyen – mehän toimimme kaikki saman asian hyväksi! Ilman meidän työtämme ja meidän intoamme ei muualla maailmassa tunnettaisi sellaisia suomalaisia kirjailijoita kuin vaikkapa Leena Krohn, Raija Siekkinen, Minna Rytisalo, Miika Nousiainen, eikä liioin tunnettaisi Tatua ja Patua. Erään ystävättäreni perheessä koira muuten sai nimen Saksassakin hyvin suosittujen Tatu ja Patu -kirjojen mukaan, ja Berliinin Prenzlauer Bergissä kuuluu usein huuto ”Patu! Patu!” – ja kerran paikalle ilmaantui kaksi suomalaista kysymään, mistä ystävättäreni oli keksinyt tuon nimen. Selvähän se: Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kirjoista, kuinkas muuten.

Kääntäminen on minulle paitsi kielellinen, myös empatian ja rakkauden teko. Luen, kuulen ja aistin tekstin tunnelman, rytmin, tyylirekisterin, tiedostan sen erityisen yksilöllisyyden, syvennyn sen sisältöön, seikkailuihin ja henkilöiden ristiriitoihin, ja luon sen kaiken uudelleen saksan kielellä, niin että muutkin löytävät sen ja voivat syventyä siihen. Toivon, että he saavat kokea jotakin samanlaista kuin suomalainen kirjailija, kuin minä. Lukijahan eläytyy, siirtyy kirjan erityiseen maailmaan, kokee sen omassa sisimmässään ja antautuu dialogiin niin kirjailijan kuin minunkin kanssani. Aivan niin, kirjailijoiden luoman, meidän kääntäjien uudelleen luoman ja lukijoiden omaksuman kirjallisuuden kautta me kaikki muodostamme kolmikantaisen kommunikaatioyhteisön.

Minä tarvitsen tällaista kulttuurivaihtoa, me kaikki luullakseni tarvitsemme, ja sen avulla voimme ymmärtää muita ja myös itseämme, nähdä ja kokea lohdutusta, innostusta, ihmettelyä, jännitystä, helpotusta, kaikenlaisia tunteita: niistä koostuu ihmisyys. Minusta on suurenmoista viisautta, että Suomi palkitsee suomalaisen kirjallisuuden kääntäjiä näin merkittävällä tavalla. Olisin toki ilman tätä palkintoakin edelleen nauttinut työstäni, joka vaatii kurinalaisuutta ja sitkeyttä, mutta tämä tunnustus motivoi minua ponnistelemaan entistäkin enemmän.

Ilahdun aina, kun arvostamani kollegat saavat palkinnon, joka parhaassa tapauksessa ei ole vain lämmin kädenpuristus vaan myös selvää rahaa. Nyt olen ensimmäistä kertaa itse saajana. Olen kiitollinen sekä niille, jotka aikoinaan ovat perustaneet tämän palkinnon, että niille, jotka myöntävät sen tänä vuonna minulle. Kun sain palkinnosta tiedon puhelimitse, minun oli pakko nauraa ilosta ääneen. Puhelu tuli sellaisella hetkellä, että olin tehnyt työtä hartiavoimin, ja minusta se tuntui ihmeen ihanalta, palkitsevalta.

Palkinto on tärkeä signaali ei vain henkilökohtaisesti palkinnonsaajalle vaan myös kulttuuripoliittisesti: Se kertoo, miten merkittävää työtä me kääntäjät teemme, kun kuljetamme kirjallisuutta, sen kieltä, sisältöä, estetiikkaa ja kulttuuria maasta toiseen ja annamme näin lukijoille mahdollisuuden tutustua  muiden maiden kirjallisuuteen.

Olen kiitollinen opetus- ja kulttuuriministeriölle, FILI:lle, joka on seurannut kääntäjänuraani, suomalaisille kirjailijoille, jotka ovat uskoneet omat tekstinsä minun käsiini, suomalaisille kustantamoille ja agentureille, joiden kanssa on aina ilo tehdä yhteistyötä, saksalaisille kustantamoille, jotka julkaisevat suomalaista kirjallisuutta, tarkkasilmäisille saksalaisille kustannustoimittajille, niin saksalaisille kuin suomalaisille kollegoilleni, jotka inspiroivat ja ymmärtävät minua – Oili Suominen suomensi muuten tämän puheen –, tapahtumajärjestäjille, jotka ovat saattaneet yhteen suomalaiset kirjailijani ja saksankielisen yleisön (tässä on erityisesti mainittava Berliinin Suomi-Instituutti ja Suomen Berliinin-suurlähetystö), työlleen omistautuneille kirjakauppiaille, jotka suosittelevat lukijoille suomalaista kirjallisuutta, ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä kiitän perheenjäseniäni ja ystäviäni – he ymmärtävät ja jakavat minun kiinnostukseni kirjoja, kieltä ja kommunikaatiota kohtaan ja ovat tukenani.

Suomi, sen kulttuuri ja mentaliteetti rikastuttavat minun elämääni, ja olen iloinen voidessani omalla työlläni tuoda palan Suomea Saksaan ja auttaa ihmisiä ymmärtämään toisiaan yli kielirajojen. − Olen hyvin iloinen siitä, että tämä työ on nähty palkinnon arvoiseksi – kiitos!

 

Leipzigin kirjamessujen 2020 peruunnuttua Tuutikki Tolosen ja Elina Kritzokatin Leipzigin tilaisuuksia ei valitettavasti voida järjestää. Berliinin tilaisuuksien paikat ovat jo täynnä.

————–

#yhteispeli-blogisarjassa Suomen Saksan-instituutti paneutuu vuoden 2020 aikana kysymykseen siitä, millaiseksi ihmisen ja luonnon vuorovaikutus muotoutuu. Tarkastelussa ovat myös erilaiset luovat mahdollisuudet, joita eri lähtökohtien, joskus jopa vastakohtainen, vuoropuhelu tarjoaa.

Elina Kritzokat , geboren 1971, begann 2001, als literarische Übersetzerin zu arbeiten. Bis heute hat sie über 50 Werke namhafter Autor_innen ins Deutsche übertragen, darunter Tuuve Aro, Leena Krohn, Miika Nousiainen und Minna Rytisalo.

Elina Kritzokat (s. 1971) on aloittanut uransa ammattilaiskääntäjänä vuonna 2001 ja on tähän päivään mennessä julkaissut jo viitisenkymmentä käännöstä.