Vastarinnasta sovintoon: alkuperäiskansojen äänet vihreässä politiikassa
Maaliskuun alussa suomalaisista, norjalaisista, yhdysvaltalaisista ja kanadalaisista koostuva poikkitieteellinen Greengrowth-projektin tutkijaryhmä kokoontui Suomen Saksan-instituutissa. Projekti tarkastelee sitä, mitä ”vihreät” hankkeet merkitsevät saamelaispolitiikalle ja saamelaisten toimijuudelle luonnonvarojen käytössä. Näkökulma on sekä historiallinen että nykyhetkeen suuntaava. – Virva Hauvonen osallistui tilaisuuden julkiseen osuuteen.
Keväiseen Berliiniin kokoontui osa yhteensä 12 tutkijan projektitiimistä vaihtamaan ajatuksia sekä esittelemään tähänastisia tutkimustuloksia. Yleisö pääsi kuulemaan projektin hedelmistä 5. maaliskuuta pidetyssä seminaarin julkisessa osuudessa. Esitelmiä pitivät Eli Skogerbø Oslon yliopistosta, vieraileva tutkija Pertti Ahonen Jyväskylän yliopistosta, Mark Kuhlberg Laurentian-yliopistosta, Timo Särkkä Jyväskylän yliopistosta ja Jukka Nyyssönen Norjan kulttuuriperintötutkimuksen instituutista. Seminaari huipentui Ahosen moderoimaan paneelikeskusteluun, johon esitelmöijien lisäksi osallistui Katerina Tsetsura Oklahoman yliopistosta.
Green growth, vihreä kasvu. Kun talouskasvu saadaan kytkettyä irti kasvihuonepäästöjen nettomääräisestä lisäytymisestä, voidaan puhua vihreästä kasvusta. Valtavirtainen ilmastopolitiikka, jota myös Suomi osana Euroopan unionia sekä Norja politiikkatoimillaan ajavat, pitää vihreää kasvua sekä tavoiteltavana että mahdollisena. Historiallisesti tämä irtikytkentä ei ole vielä onnistunut, ja myös energia- ja mineraalirikkaat saamelaisalueet kohtaavat saman dilemman: Miten yhteensovittaa osin luonnonvarojen hyödyntämiseen perustuva elintaso ja ilmastonmuutoksen torjunnan kasvavat tarpeet?
Ekologinen modernisaatio tai tutummin kestävän kehityksen diskurssi rummuttaa vihreän siirtymän tahdittaman vihreän kasvun puolesta ratkaisuna tälle dilemmalle. Diskursseilla on suora vaikutus ajettuun politiikkaan ja tätä myöten sekä liiketoimintaympäristöön että paikalliseen elämään.
Seminaarin avaava Skogerbø valottaa projektin tutkimuskysymyksiä, joista ensimmäinen tarkastelee ympäristödiskurssien muutoksia, ja sen vaikutuksia saamelaisten poliittiseen tilaan. Toisekseen projekti kysyy, millaisia asemia ja toimijuuden muotoja vihreän kasvun diskurssi tarjoaa eri sidosryhmille, joihin myös saamelaiset lukeutuvat, sekä miten eri sidosryhmät kehystävät omia intressejään ajan kuluessa. Tutkimuskysymykset pohjaavat laajempaan keskusteluun kolonialististen käytäntöjen uusintamisen ja ajetun ilmastopolitiikan välisestä suhteesta. Timo Särkän historiallinen katsaus mineraalien louhintaan saamelaisalueella esittelee tätä vuorovaikutusta kuvaavan termin vihreä ekstraktivismi, jolla tarkoitetaan luonnonvarojen laajamittaisen hyödyntämisen oikeutusta ilmastopoliittisilla tavoitteilla.
Tutkimusprojekti rajautuu Suomeen ja Norjaan. Molemmissa maissa on hiljattain julkaistu saamelaisten totuus- ja sovintokomissioiden loppuraportit. Tavoitteena on ollut tuoda näkyväksi saamelaisten historiallisia ja tämänhetkisiä kokemuksia valtiohallinnon ja viranomaisten saamelaisiin kohdistuneista toimista, mitkä ovat pyrkineet aggressiiviseenkin assimilaatiopolitiikkaan.
Komissiot voi nähdä historiallisen sovinnontekoprosessin (eng. Historical reconciliation) alkusysäyksenä. Vierailevan tutkijan Pertti Ahosen esitelmä historiallisesta sovinnonteosta tarjoaa hyödyllisen viitekehyksen tutkimusprojektin teeman tarkasteluun. Prosessina sovinnonteko ottaa aikansa: sorrettujen ja sortajien välinen sovinto vaatii yhteiskunnalta tapahtuneiden vääryyksien tunnustamista, vastuunottoa, kansalaisten välisen luottamuksen vahvistamista ja ajatuksen syntymistä yhteisen poliittisen tulevaisuuden mahdollisuudesta.
On vaikea arvioida, milloin sovinnonteon kanssa ollaan valmiita vai onko historiallisten vääryyksien kohdalla koskaan mahdollista saavuttaa päätepistettä. Ehkä tällaisen päätepisteen löytämistä ei tarvitse edes pitää tavoiteltavana, vaan sovinnonteon voi nähdä avoimena prosessina ja jatkuvana vuoropuheluna. Saksan kontekstissa termin menneisyyden hallinnasta (Vergangenheitsbewältigung) onkin tämä oivallettuna korvannut yhä useammin termi historian työstöstä (Aufarbeitung der Geschichte), joka ehkä paremmin kuvastaa sovinnonteon luonnetta.
Lopun paneelikeskustelu palauttaa mieleen projektin merkityksen niin sosiaalisesti kestävämmän ilmastopolitiikan harjoittamiselle kuin sovinnontekoprosessin edistämiselle. Tieteellisellä tutkimuksella on onneksi Norjassa ja Suomessa vahva asema, jolloin tutkimus eri sidosryhmien usein eroavistakin mielipiteistä luonnonvarojen käytöstä on ensiarvoisen tärkeää tasapainoisen päätöksenteon tukemiseksi.
Greengrowth-projektin tutkijoista suurin osa kuuluu valtaväestöön, mitä ei automaattisesti tule nähdä heikkoutena. Valitettavasti nimenomaisesti valtaväestön kiinnostus vähemmistöjen historiallisiin ja kulttuurisiin alueellisiin oikeuksiin on edellytys sovinnontekoon ja kestävämpään tulevaisuuteen. Tutkimusta historiallisesta ja nykyisestä epäoikeudenmukaisuudesta löytyy paljonkin, mutta kiinnostus valtaväestön keskuudessa laahaa perässä, Skogerbø kiteyttää. Toivottavaa onkin, ettei instituutissa pidetty julkinen seminaari jää laatuaan viimeiseksi, vaan tulevaisuudessa tavoitetaan yhä laajempaa yleisöä. Marburger Straßella tunnelman saattaa asian tiimoilta aistia toiveikkaaksi.
Greengrowth-hankkeen kotisivut: GREENGROWTH – Green Growth and Sámi Stakeholders