”Tilaa ja ymmärrystä hauraudelle”
#yhteispeli: Heinäkuun alussa Berliinin Galerie im Körnerparkissa avautuu Fragile Times -näyttely, joka käsittelee nimensä mukaisesti ihmisen ja luonnon välistä haurasta suhdetta. Suhde on erittäin ajankohtainen, sillä erityisesti koronavirus on luonut monille synkkiä tulevaisuudenkuvia. Fragile Timesin taiteilijat eivät kuitenkaan vaivu synkkyyteen, vaan tarkastelevat suhdetta epätavallisin keinoin. Suomen Saksan-instituutin harjoittelija Pauli Orava haastatteli Nykytaiteen museo Kiasman intendentti Kati Kivistä, joka kuratoi näyttelyn yhdessä Dorothee Bienertin kanssa.
Miten Fragile Times -näyttely sai alkunsa?
Fragile Times -näyttely sai alkunsa, kun Suomen Saksan-instituutti otti yhteyttä berliiniläisen Galerie im Körnerparkin johtajaan Dorothee Bienertiin ja ehdotti hänelle yhteistyötä. Dorothee puolestaan otti yhteyttä minuun ja kysyi, tekisimmekö yhdessä näyttelyn Berliiniin.
Tämä ei itse asiassa ole ensimmäinen kerta, kun teemme kuratointiyhteistyötä Dorotheen kanssa. Tutustuimme toisiimme jo 2000-luvun alkupuolella, kun olin vielä töissä Näyttelyvaihtokeskus Framessa, Helsingissä. Jo vuonna 2007 teimme yhdessä Dorotheen ja luxemburgilaisen kuraattorin Enrico Lunghin kanssa näyttelyn Don’t Worry – Be Curious! The 4th Ars Baltica Triennale of Photography, joka tarkasteli pohjoiseurooppalaista valokuva- ja mediataidetta. Näyttely kiersi ympäri Pohjoismaita ja Baltiaa, mutta se nähtiin myös Berliinissä Neue Gesellschaft für Bildende Kunstissa (NGBK) 2008.
Mistä nimi Fragile Times (saksaksi Zerbrechliche Zeiten) on peräisin, miten se syntyi?
Kesällä 2019 työstimme yhdessä tulevan näyttelyn konseptia, ja samalla pohdimme myös näyttelylle nimeä. Yhteisten kiinnostustemme pohjalta päädyimme siihen, että näyttely käsittelisi ihmisen ja luonnon välistä herkkää ja tällä hetkellä varsin epävakaata suhdetta. Ja sitä kautta päädyimme nimeen Hauraat ajat, joka saikin aivan uudenlaisia ulottuvuuksia tämän kevään aikana, kun ihmisen ja luonnon välistä suhdetta on haastettu ennennäkemättömällä tavalla globaalin pandemian toimesta.
Berliinin näyttelyn otsikon sana “fragile” eli “hauras” voi tuottaa joillekin ihmisille kielteisiä mielikuvia, mutta voisiko hauraudessa olla myös jotain myönteistä?
Itse en koe haurautta kielteisenä asiana tai edes heikkoutena. Päinvastoin, minulle haurauden hyväksyminen ja siitä oppiminen on keino muuttaa omaa toiminta- ja ajattelutapaa. Kun annamme tilaa ja ymmärrystä hauraudelle, voimme edistää omaa ja toisten hyvinvointia, myös niiden ei-inhimillisten kumppaneidemme!
Millä perustein taiteilijat valittiin?
Päädyimme lopulta tekemään tutkimusta näyttelyä varten pääosin Berliinissä ja Helsingissä. Esittelimme toisillemme tuoreita taiteilijanimiä molemmista skeneistä – Dorothee tunsi esimerkiksi suomalaista nykytaidetta jo melko hyvin, mutta viimeaikaiset nimet, joiden kanssa olen itse esimerkiksi työskennellyt viime vuosina Kiasmassa, eivät olleet hänelle niin tuttuja.
Teimme yhdessä työhuonevierailuja molemmissa kaupungeissa syksyn 2019 aikana, ja itselleni olikin varsin antoisaa tutustua moneen nuorempaan Berliinissä toimivaan kuvataiteilijaan. Berliinin skene on uskomattoman monipuolinen, kun kaupungissa asuu ja työskentelee kuvataiteilijoita ympäri maailmaa. Toisaalta samanlainen ilmiö on nähtävissä pienemmässä mittakaavassa myös Helsingissä, jonka taideskene on alkanut monikulttuuristua positiivisella tavalla viime vuosikymmenten aikana.
Fragile Times -näyttelyä kuvaillaan muun muassa näin: “Taiteilijat vastaavat yleiseen neuvottomuuteen epätavallisilla ajattelumalleilla ja leikkisillä kokeiluilla.” Kertoisitko lisää siitä, miten tämä näkyy näyttelyssä tai sinne valituissa teoksissa?
Vaikka valitsemamme aihe, ihmisen ja luonnon välinen epävakaa suhde, on luonteeltaan varsin vakava, toisinaan jopa epätoivoa herättävä, emme halunneet tehdä näyttelyä, jossa aihetta lähestyttäisiin ainoastaan toivottomuuden tai synkkyyden näkökulmista. Sen sijaan halusimme tarjota aiheeseen näkökulmia, jotka tarjoavat totutusta poikkeavia tulkintoja, menneisyydestä ammentavia näkökulmia sekä toisenlaisia tekemisen ja elämisen malleja.
Helsinkiläinen Kati Roover (Viro/Suomi) esimerkiksi tutkii videoesseessään Do Rivers Really End (2020) jokien konkreettista ja henkistä merkitystä ihmisten elämään eilen ja nyt.
Ruotsalainen Sara Rönnbäck puolestaan asuu maaseudulla ja hän ammentaa teostensa materiaalit suoraan ympäröivästä luonnosta. Rönnbäckin teokset ovat ikään kuin tuntematonta rituaalia varten erilaisista luonnonmateriaaleista – kivistä, kukan terälehdistä, oljenkorsista – koottuja kauniita alttareita.
Norjalaisen Ingrid Torvundin videoteoksissa scifi-elokuvien inspiroima kuvasto törmäytetään paikalliseen mytologiseen perinteeseen. Torvundin teoksissa fiktiiviset toismaailmalliset hahmot seikkailevat norjalaisessa ikimetsässä, joka on yhtä aikaa sekä erilaisten olentojen turvallinen koti että erilaisten salaperäisten rituaalien pitopaikka.
Berliiniläisen Susanne Kriemannin teoskokonaisuus Mngrv (2019) puolestaan tarkastelee ihmisen jäljiltä luontoon kulkeutuneen muovimateriaalin kiertokulkua Indonesian ja Sri Lankan mangrovemetsiköissä. Monipuolisen muovailtavuutensa vuoksi suosittu muovimateriaali jatkaa muovautumistaan myös sen jälkeen, kun ihminen hylkää sen luontoon; tätä poisheitettyjen muovimateriaalien uutta elämää mangrovemetsikköjen juurakoissa Kriemann kuvaa valokuvissaan ja installaatioissaan.
Millaisia ajatuksia haluatte herättää näyttelyn vieraissa?
Toivomme, että näyttely voi tarjota yleisölle erilaisia näkökulmia ihmisten ja muiden ei-inhimillisten olentojen kanssaeloon maapallollamme. Laajentamalla näkökulmaa ihmisestä kohti toisia lajeja – eläimiä, kasveja, mutta myös eri materiaaleja ja erilaisia tietämisen tapoja – voimme haastaa vakiintuneet ajatusmallimme; antamalla sijaa uudenlaiselle, totutusta poikkeavalle ja ei-inhimillisten toimijoiden olemassaolosta kumpuavalle tiedolle ja ajattelulle voimme saavuttaa uudenlaista ymmärrystä lajien, kulttuurien ja maailmankaikkeuksien välille.
Uskon, että taide ja taiteilijat voivat toimia oppaina, kun etsimme kestäviä tapoja lajienväliseen yhteiseloon jälkifossiilisella aikakaudellamme. Tarjoamalla tietoa ja esimerkkejä kansanperinteen tavoista, alkuperäiskansojen luontosuhteesta sekä henkisen ja ei-inhimillisen tiedon tarjoamista mahdollisuuksista taiteilijat voivat ehdottaa meille uudenlaisia ajattelu- ja toimintamalleja. Niiden avulla voimme pyrkiä säilyttämään hallinnan tunteen, joka huomioi oman ja ympäristömme hyvinvoinnin.
Työskentelet Nykytaiteen museo Kiasman intendenttinä. Miten korona on vaikuttanut omaan työhösi ja kuraattorin arkeen?
Tämä kevät on kyllä ollut hyvin erikoinen monella eri tavalla, mutta myös hyvin opettavainen. 18.3. jäin kotiin etätöihin, kun suomalaiset komennettiin omaehtoiseen karanteeniin. Meille museolla kokemus oli hurja hyppäys etätyön maailmaan, mutta yllättävän kivuttomasti etäkokoukset ja yhtä lailla etäkahvitunnit alkoivat sujua. Omaan työhöni sain mukavasti lisää keskittyneempää työskentelyaikaa, kun kokousten määrä väheni hieman, mutta on ollut kurjaa, kun ei ole juuri päässyt käymään näyttelyissä tai taiteilijoiden työhuoneilla. Erilaiset taiteen etäkokemiset eivät kuitenkaan usein pysty korvaamaan teoksen fyysistä kohtaamista.
Mitä odotat tältä kesältä?
Kesäloma antaa vielä odottaa hetken ja parhaillaan valmistelen suomalaisen muusikon ja äänitaiteilijan Mika Vainion yksityisnäyttelyä 50 Hz (20.8.2020−10.1.2021) ja siihen kytkeytyvää kirjaa. Kesäloma koittaa heinäkuussa, ja silloin toivon, että ystäviä ja sukulaisia voisi taas tavata. Taidamme perheeni kanssa lähinnä lomailla kotimaassa tänä vuonna, mutta se on varmasti mukavaa vaihtelua ja monta kiinnostavaa paikkaa on vielä kokematta täälläkin.
Kesäkuun alussa Kiasma aukesi jälleen yleisölle. Miten näyttelyissä kävijöiden museokokemus on muuttunut entiseen verrattuna?
Valmistelimme turvallista museokäyntiä koko toukokuun, jotta Kiasman yleisö saattoi palata museoon turvallisin mielin. Museon aukioloajat ovat alkuun rajatut, kun lähdemme varovasti seuraamaan kuinka tilanne kehittyy. Samoin voimme ottaa kerralla sisään vain tietyn määrän vierailijoita, joten kävijöiden on hyvä varautua siihen, että hetkittäin sisäänpääsyä voi joutua odottamaan. Museon sisällä opastamme yleisöä turvaetäisyyksistä ja olemme pyrkineet minimoimaan erilaisia kontaktitilanteita mahdollisuuksien mukaan. Näyttelyissä on siis, toivon mukaan, sopivan väljää, jotta jokainen voi rauhassa ja turvallisesti tutustua taiteeseen.
Mikä sinun mielestäsi on merkityksellistä juuri tässä ajassa, jossa elämme?
Tämä kevät on mielestäni ollut terveellinen pysähtymisen paikka, koska hyvin kuluttava elämäntapamme – sekä materiaalisesti että myös henkisesti – on saavuttanut pisteen, jossa ainoa mahdollinen suunta on käännös kestävämpään elämäntapaan suhteessa ympäristöön ja ilmastoon mutta myös talouteen. Toivon, että hyvin alkanut työ ilmastonmuutoksen torjumiseen ei unohdu pandemian keskellä, vaan että osaamme poimia tämän kevään erityisolosuhteista tärkeää oppia siihen kuinka elämäntapamme tulisi muuttua.
Ympäristö, taloudellinen pärjääminen ja oma terveys huolestuttavat nyt monia. Millaisen taiteen äärelle suosittelet herkistymään juuri nyt, kun tulevaisuus tuntuu niin epävarmalta?
Fragile Times -näyttely tarjoaa monia sellaisia näkökulmia, jotka vastaavat juuri näihin pohdintoihin ja kysymyksenasetteluihin. Näyttelyn teosvalikoiman tarkoitus on tarjota vaihtoehtoisia tapoja kohdata ja totuttautua ja hyväksyä epävarmuuden tunteet.
Yhteiskunnallisesti virittäytyneen kuvataiteen ohella pyrin myös lukemaan jonkin verran sekä tieto- että kaunokirjallisuutta. Viime aikoina olen nauttinut erityisesti Riikka Kaihovaaran esseekokoelmasta Villi ihminen – ja muita luontokappaleita (2019) sekä Pauliina Haasjoen esseekokoelmasta Himmeä sininen piste (2019). Parhaillaan luen Nina Kokkisen ja Tiina Mahlamäen toimittamaa artikkelikokoelmaa Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa (2020), koska olen jo pari vuoden ajan ollut äärettömän kiinnostunut henkisyyden ja ei-inhimillisen tiedon näkökulmista viimeaikaisessa nykytaiteessa.
——————–
Kati Kivinen on Helsingissä asuva taidehistorian tohtori, joka on toiminut Nykytaiteen museo Kiasman kokoelmaintendenttinä vuodesta 2017. Hänen kuratoimiinsa näyttelyihin Kiasmassa lukeutuvat muun muassa Coexistence: Human, Animal and Nature in Kiasma’s Collections, sekä There and Back Again: Contemporary Art from the Baltic Sea Region. Kivinen on toiminut myös IKT – the International Association of Curators of Contemporary Art -yhdistyksen hallituksen jäsenenä vuosina 2011−2017.
————————————
#yhteispeli-blogisarjassa Suomen Saksan-instituutti paneutuu vuoden 2020 aikana kysymykseen siitä, millaiseksi ihmisen ja luonnon vuorovaikutus muotoutuu. Fragile Times -näyttely on nähtävissä Galerie im Körnerparkissa 4.7. lähtien ja jatkuu 18.10.2020 saakka.