”Lobbaus voi olla mahdollisuus, jos se on avointa, reilua, tasapuolista, vastuullista ja läpinäkyvää”
Politiikan tutkija Laura Nordström oli Suomen Saksan-instituutin vuoden 2018 vieraileva tutkija. Haastattelussamme hän analysoi lobbausta myös omien poliittisesta toiminnasta ja kansalaisaktivismista keräämiensä kokemusten pohjalta. Lisäksi Nordström osallistuu Helsingin yliopiston Tiedekulmassa järjestettävään Name of the game − Lobbauksen pelisäännöt, onko niitä? -paneelikeskusteluun, joka koronaviruksen vuoksi jouduttiin siirtämään 8.10.2020.
Laura Nordström, olet tutkinut lobbausta. Mitä lobbaus oikeastaan on?
Lobbaus-sanaa käytetään usein epätarkasti. Itse määrittelen tutkimukseen perustuen lobbauksen olevan julkisen sektorin päätöksentekijöihin, valmisteleviin tai toimeenpaneviin tahoihin kohdistuvaa suoraa (esimerkiksi tapaamisten muodossa) tai epäsuoraa (kuten julkisuuden kautta) yhteydenpitoa, joka pyrkii vaikuttamaan julkiseen päätöksentekoon.
Se on vuorovaikutusta, jossa tarjotaan tietoa (ml. taloudellista informaatiota) tai äänestäjän tukea vaikutusvaltaa vastaan. Lobbausta voi tehdä itse edustaen itseään, työnantajaansa tai omaa intressiryhmäänsä tai asiakkaan puolesta. Keinoja on lukuisia. Asiakkaan neuvonta kuuluu myös lobbaukseen.
Onko lobbaus demokratialle uhka vai mahdollisuus?
Lobbaus ei itsessään ole negatiivista, vaan normaali osa päätöksentekoa ja kuulluksi tulemista. Kuitenkin se voi myös olla uhka demokratialle, jos eri yhteiskunnan osien äänet eivät pääse tasapuolisesti esille lobbaamisen kautta. Esimerkiksi tutkimuksen mukaan komissiossa korkeimpien päättäjien tapaamiset keskittyvät yksityissektoriin. Toiseksi oleellista on, kuinka avoimesti muut osapuolet saavat tietoa lobbaamisesta. Toisin sanoen, lobbaus voi olla mahdollisuus, jos se on avointa, reilua, tasapuolista, vastuullista ja läpinäkyvää. Muussa tapauksessa se voi olla uhka.
Mitkä ovat tällä hetkellä lobbauksen suurimmat epäkohdat? Millaista on läpinäkyvä ja kestävä lobbaus?
Suurin ongelma on juuri tuo yllä mainittu eri ryhmien epäsuhtainen pääsy ja vaikutusvalta päätöksentekijöihin. Tämä liittyy samalla siihen, että lobbaamisessa tarvitaan hyviä henkilösuhteita, mikä helposti johtaa pienissä piireissä vaikuttamiseen.
Lobbarirekisteri ei ratkaise suoraan tätä ongelmaa, mutta se tuo tilanteen läpinäkyvämmäksi kaikille. EU-lobbauksessa yksi suuri epäkohta on, että avoimuusrekisteri ei koske ministerineuvostoa ja se on Euroopan parlamentin ja komission osalta vapaaehtoinen, vaikkakin sitä on tehty useilla toimilla velvoittavammaksi. Esimerkiksi komissio on asettanut ehdoksi tapaamisille lobbarien rekisteröitymisen rekisteriin ja Euroopan parlamentti jakaa kulkulupia vain rekisteröityneille. Suomessa ja Saksassa vastaavaa rekisteriä ei edes ole.
Kolmas mahdollinen epäkohta, joka liittyy ensimmäiseen, on se, että lobbaaminen muuttuu ammattimaisemmaksi ja siinä käytetään yhä enemmän ulkoista apua eli vaikuttajaviestinnän toimistoja. Tämä voi johtaa siihen, että raha ratkaisee nykyistä enemmän vaikutusvallan määrän.
Millaisia pelisääntöjä lobbaus tarvitsisi? Mitä vaikutuksia lobbausrekisterillä olisi?
Kestävä lobbaus on läpinäkyvää lobbausta. Siinä auttaa lobbarirekisteri. Esimerkiksi EU:n avoimuusrekisteristä saa edes jonkinlaisen yleiskuvan toimijoista ja volyymista. Kuten mainittu, rekisteriä on kuitenkin kritisoitu siitä, ettei se ole pakollinen tai koske kaikkia EU-instituutioita ja siitä, etteivät syötetyt tiedot ole aina oikeita. Tiedon suuri määrä vaikeuttaa rekisterin tulkitsemista. Komissio teki jo vuonna 2017 ehdotuksen rekisterin tiukentamisesta ja laajentamisesta, mutta EU-instituutioiden väliset neuvottelut uudistuksesta ovat jumiutuneet. Nyt ne ovat alkamassa uudelleen.
Toisaalta on nähty, että todellisesta lobbaamisesta kertoo paremmin itse tapaamisten raportointi. Edellinen komissio päätti vuonna 2015 parantaa läpinäkyvyyttä julkaisemalla komissaarien ja korkeimpien virkamiesten tapaamiset ja velvoittamalla lobbareita rekisteröitymään. Muissa instituutioissa pitäisi tehdä samoin läpinäkyvyyden nimissä.
Kolmas osa-alue, jossa on demokratian näkökulmasta tärkeää olla sääntelyä, on pyöröovi-ilmiö. Esimerkiksi entisistä komissaareista yli puolet ja mepeistä 30% työskentelee avoimuusrekisterissä oleville toimijoille. Tämä on sinänsä luonnollista, koska toimijat jäävät EU-aiheiden pariin. Vaarana demokratian kannalta on kuitenkin tiiviiin sisäpiirin syntyminen, jolloin ajankohtaista ja arvokasta sisäpiiritietoa on vain muutamilla toimijoilla.
Miten lobbaus eroaa Suomen ja EU:n välillä?
Suurin ero on brysseliläisen lobbauksen valtava koko. EU:n avoimuusrekisteriin on rekisteröitynyt 11 667 lobbaustoimijaa ja toisaalta on arvioitu, että Brysselissä toimisi yli 25 000 lobbaria ja siihen käytettäisiin 1,5 miljardia euroa vuodessa.
Brysselin päätöksenteossa on myös useampia vaikuttamiskohtia aina komission työryhmistä kotimaan kautta neuvoston vaikuttamiseen. Siksi brysseliläiseen lobbaukseen kuuluu usein saman viestin vieminen useita kanavia pitkin samanaikaisesti, kuten lobbaamalla suoraan, alaa yhdistävien tai sektoreiden ylittävien yhteenliittyminen kautta ja konsulttitoimistoja käyttämällä. Toki myös Suomessa käytetään useita kanavia, mutta täällä piirit ovat huomattavasti pienemmät ja vaikuttajat ja vaikutettavat tuntevat usein toisensa.
Toisaalta EU:ssa ei ole tapahtunut samanlaista siirtymää kuin Suomessa korporativismista ja työryhmistä epävirallisempaan lobbaukseen, sillä henkilökohtaiset suhteet ovat aina olleet erityisen tärkeitä, mitä ne ovat tietysti myös Suomessa.
Millaisena näet lobbauksen tulevaisuuden?
Tästä olen kirjoittanut esimerkiksi tulevaisuusvaliokunnalle tehdyssä raportissa Euroopan villit kortit ja mustat joutsenet laajemmin. Tiedontuotanto kaikkialla monipuolistuu ja myös ulkoistuu. Lobbauksen potentiaalinen vaikutusvalta siis kasvaa, varsinkin kun ala yhä enemmän ammattimaistuu ja mahdollisesti keskittyy. Jos tähän liitetään epävirallisten kuulemistapojen ja suhteiden kasvu, riskinä on, että kansalaisten tasapuolisesti kuulluksi tulemisen mahdollisuudet vähenevät, mikä voi vaikuttaa päätöksenteon laadun, tilivelvollisuuden ja demokraattisuuden heikkenemiseen sekä kansalaisten luottamuksen murenemiseen, joka heikentää julkisten instituutioiden päätöksenteko- ja toimeenpanokykyä.
Toisaalta kehitys näyttää myös siltä, että poliittisia vaatimuksia läpinäkyvyydelle ja lobbauksen reguloinnille on yhä enemmän, mikä saattaa hyvin johtaa tasapainoisempaan tilanteeseen ja vahvempaan demokratiaan. Samaan aikaan sosiaalisen median ja valeuutisten aikakaudella on yhä epäselvempää, kenen asiantuntemusta kannattaa tai tulee kuulla. Perinteiset lobbarit voivat myös menettää asemaansa suhteessa populistiasiantuntijoihin. Lopuksi on kiinnostavaa nähdä, miten koronaepidemia vaikuttaa lobbaamisen käytäntöihin ja siirtymiseen yhä enemmän pois perinteisistä kasvokkaisista tapaamisista.
——–
Laura Nordström on EU-politiikkaan, vallan tutkimukseen ja lobbaukseen erikoistunut Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan ja globaalin poliittisen talouden väitöskirjatutkija. Hänen väitöskirjansa analysoi asiantuntijatiedon vaikutusvaltaa eurokriisin ratkaisuissa. Hän on ollut jäsenenä eurooppalaisen talouspolitiikan aatteellisia juuria tutkivassa Between Law and Politics -projektissa ja EU:n päätöksenteon ajankohtaisia haasteita ratkaisevassa kansainvälisessä Europaeum-konsortion European Scholars -ohjelmassa. Nordström on myös ennen akatemiaa työskennellyt EU-, ulko-, ihmisoikeus- ja kehityspolitiikan päätöksenteossa, muun muassa Euroopan parlamentissa ja ulkoministeriössä.
Nordström oli vuonna 2018 Suomen Saksan-instituutin vieraileva tutkija Emil Öhmannin Säätiön apurahalla. Hän osallistuu 8.10.2020 järjestettävään Name of the game: Lobbauksen pelisäännöt, onko niitä? -paneelikeskusteluun.