facebook twitter
post photo
© Finnland-Institut/Foto: Bernhard Ludewig

Unelmaduuni taiteen ytimessä – ja kuinka selvisin siitä!

Mika Minetti toimi Suomen Saksan-instituutissa vuosina 2020–2023. Näihin vuosiin mahtui koronan ja sotien mukanaan tuomaa epävarmuutta, mutta myös monta onnistunutta projektia, jotka tavoittivat suuren yleisön. Minetti kertoo, kuinka mielikuvituksen ja yhteisöllisen etätyöskentelyn avulla kehitettiin luovuutta ja kriisinhallintaa, edistettiin taiteen kansainvälistä liikkuvuutta ja herätettiin yhteiskunnallista keskustelua.

Aloittaessani Suomen Saksan-instituutin kulttuuriohjelman johtajana vuonna 2020, en aavistanut, millaisen turbulenssin pyörteisiin maailma pian joutuisi. Tammikuussa ehdin käväistä työmatkalla Lyypekissä, missä juhlimme yhdessä instituutin silloisen johtajan Laura Hirven sekä suurlähettiläs Anne Sipiläisen kanssa Frischer Wind aus dem Norden -valokuvanäyttelyn avajaisia Kunsthalle St. Annenissa. Osa Helsinki Schoolin taiteilijoistakin oli paikalla. Näyttelyssä he tutkivat ja dokumentoivat luontoa – metsää, eläimiä ja maisemia – ja toivat ympäristössämme tapahtuneet muutokset näkyville persoonallisella tavalla.

Helmikuun alussa pistäydyin Tukholman designviikolla, jossa esittelimme useamman instituutin voimin toteutetun Wild at Heart -näyttelykokonaisuuden. Saman vuoden elokuussa Tero Kuitusen kuratoima suurenmoinen näyttely nähtiin monien vastoinkäymisten jälkeen myös Helsingin Kämp Galleriassa, ja kuin ihmeen kaupalla se jatkoi sieltä lokakuussa Tokioon. Alun perin näyttely oli tarkoitus järjestää Helsingissä osana Habitarea runsaan oheisohjelman kera, mutta tapahtuman peruunnuttua se ei ollut enää mahdollista.

Wild at Heart (Eröffnung/avajaiset): Kati Laakso, Tero Kuitunen, Janne Airaksinen, Tuuli-Tytti Koivula & Mika Minetti, Kämp Galleria, Helsinki, 2020 ©️ Otto Virtanen

Sitten matkustaminen loppui kuin seinään. Hirvittävä pandemia levisi ympäri maailmaa ja kulttuurilaitokset, instituutit, museot, galleriat, teatterit, oopperat, konsertti- ja keikkapaikat, ravintolat, baarit, klubit, festivaalit, kuntosalit, urheilukeskukset, stadionit, tavaratalot, putiikit ja elokuvateatterit suljettiin. Muistan, kuinka eräänä maaliskuisena aamuna pitelin kädessäni taittajalta saamaani kutsukorttia muotoilija Klaus Haapaniemen, Berlin Design Weekin luovan johtajan Alexandra Klattin ja Habitaren taiteellisen johtajan Laura Sarvilinnan kanssa suunnittelemaani keskustelutilaisuuteen Berliinissä sekä toisessa kädessäni kutsuvieraslistaa Suomen Itävallan-suurlähettilään Pirkko Hämäläisen residenssiin Wienissä, jonne olimme järjestämässä pientä konserttia ja verkottumistilaisuutta kulttuurielämämän vaikuttajille. Molemmat tapahtumat peruttiin samana päivänä, ja kutsut lensivät paperikoriin eikä niihin sen koommin palattu. Näin tuli käymään vielä monta kertaa. Instituutin väki siirtyi osittain kotitoimistolle, ja tiimipalaverit – kuten kaikki muutkin työtapaamiset – hoituivat Zoomissa.

Alkoi lähes ennen näkemätön aikakausi maailmanhistoriassa, mikä merkitsi uusia haasteita myös Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuteille. Omassa roolissani, joka muistutti hyvin pitkälle kulttuurituottajan pestiä, pandemia merkitsi sitä, että minun oli laadittava jokaista suunnittelemaani tapahtumaa varten useampi budjetti. Niiden koko riippui siitä, saisiko tapahtumaan osallistua yleisöä ja kuinka paljon. Pohdin, tulisiko tilaisuudet järjestää ainoastaan digitaalisissa kanavissa vai olisiko hybridimalli mahdollinen, jossa tuottaisimme monipuolista online-sisältöä mutta päästäisimme samalla rajoitetusti kävijöitä näyttelyihin ja konsertteihin. Oli myös tärkeää arvioida, kuinka paljon voisimme itse kuvata esittelyvideoita tapahtumista ja striimata esimerkiksi paneelikeskusteluja, ja kuinka paljon joutuisimme vuokraamaan tekniikkaa tai ostamaan sisältöä ulkoisilta palveluntarjoajilta. Ennen pitkää tiimimme jäsenistä oli muovautunut kriisinhallinnan ammattilaisia, ja luovimme tapahtumasta toiseen vain mielikuvitus rajanamme.

Kuten moni muistaa, koronarajoitukset elivät epidemiologisen tilanteen mukaan. Rajoitusten ennakoimattomuus tuotti päänvaivaa. Kaikesta huolimatta onnistuimme ensimmäisenä pandemiavuonna järjestämään 63 tapahtumaa, jotka tavoittivat 45 000 hengen yleisön. Minulle se merkitsi suurta työvoittoa. Samaan aikaan jouduimme kylläkin perumaan 48 jo suunniteltua näyttelyä, tilaisuutta ja tapahtumaa – tai siirtämään ne hamaan tulevaisuuteen. En edes halua ajatella, kuinka paljon työtä meni hukkaan.

Together Alone: H-ome, Musiikkitalo, Helsinki, 2020 ©️ Katja Tähjä

Pandemia-ajan kohokohtiini lukeutui instituuttiverkoston yhteinen Together Alone -hanke, joka lanseerattiin keväällä 2020. Se jatkui useamman vuoden ajan. Kuuluin projektin open call -juryyn eli sain olla mukana valitsemassa toteutuskelpoisia hankkeita, joille myönsimme avokätisesti rahoitusta. Hakemuksia tuli valtavat määrät (pelkästään ensimmäisenä vuonna 437), ja niiden taso oli korkea. Yhteisölliselle etätyöskentelylle oli selvästi tilausta. Esimerkiksi koreografi Emrecan Tanisin toteuttama H-ome-videoteos puhutteli minua monella tasolla, kenties vahvan visuaalisuutensa ansiosta, ja iloitsin suunnattomasti mahdollisuudesta esittää se suurelle yleisölle syksyllä 2020, jolloin heijastimme tanssiteoksen Helsingin Musiikkitalon seinään, muutaman muun häikäisevän upean teoksen ohella.

Galerie im Körnerparkissa Berliinissä järjestetty ihmisen ja luonnon välistä herkkää suhdetta käsittelevä ryhmänäyttely Zerbrechliche Zeiten – Fragile Times oli sekin yleisömenestys. Heinäkuussa 2020 avautunut näyttely tavoitti yli 16 000 taiteen ystävää. Dorothee Bienertin ja Kati Kivisen kuratoima kokonaisuus sai aivan uudenlaisia ulottuvuuksia globaalin pandemian ravistellessa maailmaa. Näyttely tarjosi rauhallisen tilan pysähtyä pohtimaan elämän haurautta ja arvioimaan uudelleen omia toiminta- ja ajattelumalleja kaaoksen keskellä.

Zerbrechliche Zeiten – Fragile Times (Eröffnung/avajaiset), Galerie im Körnerpark, Berlin, 2020 ©️ Bernhard Ludewig

Vaikka pandemia kylvi edelleen tuhoaan, onnistuimme vuonna 2021 järjestämään 204 tapahtumaa, ja vuonna 2022 peräti 337. Erityisesti TelepArt-liikkuvuusohjelmamme kasvatti suosiotaan niin esittävien taiteilijoiden kuin tieteenharjoittajienkin parissa, ja suomalaisten tähdittämiä teatteri-, performanssi-, sirkus-, burleski- ja musiikkiesityksiä nähtiin paitsi Saksassa myös Itävallassa ja Sveitsissä. Kansainvälisen yhteistyön nimissä tuimme myös saksankielisten taiteilijoiden esiintymismatkoja Suomeen. Ohjelmatoimintaamme varten saimme poikkeuksellisen paljon ulkoista rahoitusta muun muassa Jenny ja Antti Wihurin rahastolta, Suomen Kulttuurirahastolta, Saastamoisen Säätiöltä ja Alfred Kordelinin säätiöltä. Rahoituksen hankkiminen erilaisille projekteille oli tärkeä osa työtäni instituutissa.

Näiltä vuosilta on mieleeni aivan erityisesti jäänyt A I S T I T / coming to our senses -tapahtumakokonaisuus, josta kirjoitan alla hieman enemmän, sekä niin ikään aistikkaasti toteutetut näyttelyt Nature Morte – Still Alive Kielin Stadtgaleriessa kuraattorinaan the one and only Ritva Röminger-Czako ja graffititaiteilija EGSin värikäs yksityisnäyttely Concrete Reflections berliiniläisessä Urban Spree -galleriassa. Toteutin silloisen projektikoordinaattorimme Mikaela Mäkelän kanssa esittelyvideon tästä “Suomen Banksystä“, ja se on edelleen nähtävillä YouTubessa. Videota varten haastattelimme keräilijä Timo Miettistä, jonka hulppea taidekokoelma on esillä Marburger Straßella Berliinissä. EGSin avajaisiin houkuttelin mukaani Maria ja Peter Didrichsenin, sillä he sattuivat olemaan samana päivänä vierailulla instituutissa, ja nyt vuonna 2024 Didrichsenin taidemuseossa avautuukin EGSin kesänäyttely.

Nordischer Klang, Greifswald, 2021 ©️ Taru Rantanen

Saksalaisista kulttuurifestivaaleista Nordischer Klang oli minulle mieluisa yhteistyökumppani, ja greifswaldilaisten kanssa järjestimme tapahtuman visuaalisen ilmeen suunnittelukilpailun Suomen ollessa Nordischer Klangin teemamaa vuonna 2021. Kilpailun voitti sympaattisella, eläinaiheisella julisteellaan 24-vuotias opiskelija Taru Rantanen. Lienee paikallaan mainita, että festivaalin johtaja, tohtori Marko Pantermöller luo merkittävää uraa fennistiikan parissa, joten myös sitä kautta festivaalin yhteys Suomeen on tiivis.

Nykysirkukseen liittyvää yhteistyötä sain suureksi ilokseni tehdä muun muassa berliiniläisen Chamäleonin kanssa. Aivan erityinen kiitos tästä kuuluu teatterin taiteelliselle johtajalle Anke Politzille sekä Lotta Nevalaiselle Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskuksesta. Vuonna 2023 instituutti oli järjestämässä ensimmäistä kertaa sirkusammattilaisille suunnattua residenssiä, ja näissä merkeissä taiteilija Vilhelmiina Sinervo pääsi tutustumaan Saksan sirkuskenttään useamman viikon ajan.

Art Basel: Mika Minetti & Anu-Maaria Calamnius-Puhakka, Basel, 2022 ©️ Mika Minetti

Aivan omaa luokkaansa oli laaja tutustumiskierroksemme Sveitsissä, jonka tein vuonna 2022 yhdessä instituutin uuden johtajan Mikko Fritzen kanssa. Meidät otettiin kaikkialla avosylin vastaan, ja reissu poiki VIP-kutsun Art Basel -messuille. Siellä ihailin maailman kuuminta –  tai ainakin kalleinta – nykytaidetta Sveitsin-yhteyshenkilömme Anu-Maaria Calamnius-Puhakan kanssa. Suomalaisista kuvataiteilijoista messuilla oli esillä Kirsi Mikkolan ja Tom of Finlandin töitä (oheisessa kuvassa poseeraamme Kirsin maalauksen edessä). Yksikään suomalainen galleria ei osallistunut tapahtumaan, joten pohdin hiljaa mielessäni, mahtaako suomalainen taide olla liian halpaa Art Baseliin? Ei ole mitenkään tavatonta, että teoksista maksetaan siellä miljoonia frangeja. Näytteillepanijat tuskin voisivat muutoin kattaa valtavia osallistumismaksujaan. Sveitsissä nautimme Anun kanssa myös Vitran järjestämistä kesäjuhlista: yhtiön kampuksella Birsfeldenissä sijaitsevassa designmuseossa oli esillä runsaasti suomalaisen muotoilun helmiä, sillä Vitra omistaa nykyään Artekin koko tuotannon.

Muistelen niin ikään lämmöllä vuosia kestänyttä yhteistyötäni galleristi Anne Schwarzin sekä kuraattori Christine Nippen kanssa. Anne otti taiteilija Aki Turusen SCHWARZ CONTEMPORARY -galleriansa edustukseen yhteisen Helsingin-matkamme jälkeen, ja Christine kuratoi nykytaiteen keskus KINDLiin muun muassa saamelaistaiteilijoiden teoksia sisältäneen Landscapes of Belonging -näyttelyn yhdessä museonjohtaja Kathrin Beckerin kanssa, jonka kanssa olin tehnyt hedelmällistä yhteistyötä jo A I S T I T / coming to our senses -näyttelyn yhteydessä. Kesällä 2021 olimme ihailleet Outi Pieskin ja hänen tyttäriensä Birit ja Katja Haarlan videoteosta Guhte gullá – Here to Hear ensimmäistä kertaa järjestetyssä Helsingin biennaalissa, johon Christine ja Kathrin olivat osallistuneet instituutin kutsumana. Olikin hauska nähdä monikanavainen videoteos seuraavana vuonna Berliinissä.

Kuraattori Sylvia Metziä kiitän myös monipuolisesta yhteistyöstä: Laura Kärjen ja Niina Lehtonen Braunin duonäyttely Family Affairs kosketti monia Kulturhaus Karlshorstissa loppuvuodesta 2021. Itse liikutuin kulttuuritalon johtajan ojentaessa minullekin kukkakimpun näyttelyn avajaisissa. Kunstverein am Rosa-Luxemburg-Platzin johtajan Susanne Prinzin kanssa tein miellyttävää yhteistyötä Moos-näyttelyn merkeissä. Sen yhteydessä järjestetty temaattinen illallinen lähiruokineen oli kerrassaan ikimuistoinen! Herkut oli katettu galleriatilaa halkoville pitkille pöydille, ja Susanne oli kutsunut tähän kansainväliseen verkottumistilaisuuteen lukuisia taide-elämän vaikuttajia Saksasta sekä tietenkin näyttelyn taiteilijat, jotka olivat matkustaneet avajaisia varten Berliiniin. Kaikki muut tulivat paikalle, paitsi suomalaiset. He olivat jo aiemmin päivällä lähteneet Leipzigiin tapaamaan ystäviään.

Kuraattori ja kuvataiteilija Alana Lake puolestaan toteutti FELD+HAUS Projectsin spektaakkelimaisiin tiloihin queer-halua käsitelleen Crush-näyttelyn, jonka panin alulle, koska monimuotoisuus, inkluusio, LGBTQ-oikeudet ja saavutettavuus ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Oikeastaan ne määrittivät kaikkea toimintaani instituutissa. Uskon vakaasti, että yhteiskunnan sivistys, sosiaalinen omatunto ja vahvuus mitataan siinä, miten se kohtelee vähemmistöjään ja heikommassa asemassa olevia.

Crush (Presseführung/lehdistötilaisuus), FEDL+HAUS Projects, Berlin, 2022 ©️ Mika Minetti

Viimeistä insituuttivuottani 2023 varjostivat sekä Ukrainan sota että Lähi-idän konflikti. Ne vaikuttivat monella tapaa ihmisten mielialaan ja hallitsivat kahvipöytäkeskusteluja. Suomen Saksan-instituutissa teimme tiivistä yhteistyötä ukrainalaisten kollegoidemme kanssa muun muassa EUNIC Berlin -verkoston kautta, ja vuosittain järjestetty Babylon Europa -tapahtuma kokosi esiintyjiä yhteen monesta maasta. Yksi Ukrainaan liittyvistä suurista elämyksistä oli maaliskuussa 2023 instituutin tiloissa järjestetty Risto Rajakorven sellokonsertti, jonka yhteydessä sai maailmanensi-iltansa Adam Vilagin säveltämä The Dark Train -teos. Se käsitteli Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. Myös Lähi-idän tilanne tuotti minulle voimattomuuden tunteen, lähes henkisen lamaannuksen, sillä minulla on alueella edelleen paljon ystäviä. Asuin ja työskentelin nuorempana Tel Avivissa, ja matkustin silloin työni puolesta myös palestiinalaisalueilla, kuten Gazassa ja Länsirannalla. Äitini kanssa kävin matto-ostoksilla Beetlehemissä.

Viime vuonna Suomen Saksan-instituutti järjesti, tuki tai myötävaikutti yhteensä yli 200 tapahtumassa ympäri saksankielistä Eurooppaa. Minulle oli suuri kunnia tukea esimerkiksi Elina Brotheruksen näyttelyä Kartoffelpflanzen – Transformationen Schloss Moylandissa, johon taiteilija oli ammentanut inspiraatiota edesmenneen saksalaistaiteilija Joseph Beuysin (192186) elämästä, edesottamuksista ja taiteellisesta tuotannosta. Museonjohtaja Antje-Britt Mählman oli tuttu jo Lyypekistä – siis aivan ensimmäiseltä työmatkaltani ennen pandemia-aaltoa. Tässä välissä olimme toki tavanneet niin Bremenissä kuin Berliinissäkin. Viimeisellä työmatkallani Schloss Moylandissa tapasin myös legendaarisen galleristin René Blockin, vaikka kaiken avajaishumun keskellä emme kovin syvällisesti ehtineet keskustellakaan. Vieläkin harmittaa, etten ottanut yhteisellä illallisellamme puheeksi hänen New Yorkin galleriaansa, joka avautui saman vuonna, kun synnyin.

Loppuvuodesta 2023 toimitin vielä valmiiksi kuratoimani Visiting Art/ists 2024 -näyttelyn ja siihen liittyvän katalogin taiteilijahaastatteluineen. Kuuden suomalaistaiteilijan muodostama ryhmänäyttely perustuu Rainer Maria Rilken kuuluisaan Ich finde dich in allen diesen Dingen -runoon. Näyttely käsittelee meille rakkaiden ihmisten ja asioiden menettämistä – ja uudelleen löytämistä meitä ympäröivistä esineistä, aistikokemuksista ja taideteoksista.

Ich finde dich in allen diesen Dingen, Finnland-Institut, 2024 ©️ Catherine Nippe

 

Sitten koittikin aika, jolloin määräaikainen työsopimukseni instituutissa tuli päätökseensä. Tuntui, että neljässä vuodessa olin kertonut tarinani ja laulanut lauluni, kuten sanotaan, ja monta kokemusta rikkaampana luovutin kapulan eteenpäin seuraajalleni Mirjami Schuppertille. Toivon hänelle paljon iloa ja inspiraatiota työssään. Se, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, jääköön nähtäväksi. Meille kaikille tekee hyvää luoda nahkamme uudeelleen aina silloin tällöin. Also bis bald, danke schön und auf Wiedersehen!

 

Mikan kolme kovaa:

Visiting Art/ists

Vuosittain vaihtuva Visiting Art/ist -näyttelykokonaisuus mahdollistaa syvällisen, pitkäjänteisen ja kestävän työn suomalaisten taiteilijoiden kansainvälisen uran parissa. Kenties juuri siksi se on ollut minulle niin rakas projekti. Joka vuosi Suomen Saksan-instituutti kutsuu yhden tai useamman taiteilijan esittelemään töitään Friedrichstraßen toimitiloihin. Teokset ottavat tilan haltuunsa orgaanisesti ja levittäytyvät lähes kaikkialle toimistossa. Edeltäjäni Essi Kalima oli kutsunut vuoden 2020 vierailevaksi taiteilijaksi Markus Jäntin. Ihastuin hänen yksisarvisveistoksiinsa siinä määrin, että halusin ehdottomasti julkaista niistä pienen kirjan. Näin syntyi kaksiosainen Geschichten von Einhörnern – Unicorn Stories. Se oli alkusysäys kokonaiselle Visiting Art/ist -kirjasarjalle, jonka taittajana toimi ainutlaatuisesta visuaalisesta kielestään tunnettu graafikko Catherine Nippe.

Vuoden 2021 taiteilijaksi kutsuin Helena Kauppilan, jonka kanssa toteutimme kerrassaan hurmaavan näyttelyn sekä siihen liittyvän julkaisun In der Unendlichkeit – Inside Infinity. Vuonna 2022 oli vuorossa Jukka Korkeila ja raflaavasti nimetty Ganz Finnland weint: Tränen der Trauer, der Freude und des Heilens – All of Finland weeps: tears of sorrow, joy and healing. Emme näyttelyä nimetessämme voineet kuvitellakaan, miten paljon kyyneleitä Venäjän sota Ukrainassa tulisi ympäri maailmaa aiheuttamaan. Vuonna 2023 kutsuin Isabella Chydeniuksen osallistumaan ohjelmaan Notizen über die Erschaffung von Räumen; das Potenzial von Clubnischen – Notes on creating space; the potential of club corners -teoskokonaisuudella, joka ammensi inspiraatiota klubimaailmasta.

Viimeinen instituutille kuratoimani näyttely (ja tällä kertaa peräti 80-sivuinen katalogi) on Ich finde dich in allen diesen Dingen – I find you in all these things, johon osallistuu kuusi suomalaista taiteilijaa. Huomattava osa näyttelyn teoksista on uusia tilaustöitä. Näyttelyn taiteilijat ovat Jussi Goman, Jussi Jääskeläinen, Laura Kärki, Antti Pussinen, Jarkko Räsänen ja Elsa Salonen, ja se jatkuu marraskuuhun 2024 asti.

 Voit ladata kaikki Visiting Art/ist -sarjan julkaisut ilmaiseksi täältä:

Markus Jäntti: Geschichten von Einhörnern – Unicorn Stories

Helena Kauppila: In der Unendlichkeit – Inside Infinity

Jukka Korkeila: Ganz Finnland weint – All of Finland weeps

Isabella Chydenius: Das Potenzial von Clubnischen – The potential of club corners

Jussi Goman, Jussi Jääskeläinen, Laura Kärki, Antti Pussinen, Jarkko Räsänen, Elsa Salonen: Ich finde dich in allen diesen Dingen – I find you in all these things

 

Ich finde dich in allen diesen Dingen, Finnland-Institut, 2024 ©️ dotgain.info

 

Schloss Hollenegg for Design

Aloitettuani työt instituutissa ryhdyin kehittämään residenssitoimintaamme. Jo vuonna 2020 käynnistimme yhteistyön maineikkaan itävaltalaisen Schloss Hollenegg for Design -taiteilijaresidenssin kanssa. Yhteistyökuvio tarjoaa Suomen Saksan-instituutin tuella suomalaisille muotoilijoille mahdollisuuden residenssijaksoon Holleneggin 800-vuotiaassa linnassa lähellä Grazin kaupunkia. Neljän viime vuoden aikana siellä ovat työskennelleet Hanna-Kaisa Korolainen, Tuomas Markunpoika, Antrei Hartikainen ja Jonas Lutz.

Elokuussa 2021 pistäydyin paikan päällä tervehtimässä Tuomas Markunpoikaa sekä tietenkin residenssin priimusmoottoria, kuraattori Alice Stori Liechtensteinia. Pääsin nauttimaan Liechtensteinin ruhtinasperheen vieraanvaraisuudesta heidän satumaisessa kodissaan, jossa peili-, juhla- ja ruokasalit seurasivat toisiaan kuin helminauhat, ja ylelliset makuuhuoneet barokkikalusteineen kylpivät vuosisataisten tekstiilien, brokadien ja seinäverhojen hellässä huomassa. Siellä oli sininen huone, punainen huone ja vihreä huone ja tusinoittain salonkeja, kammareita, terasseja, torneja ja jopa valtava, yksityinen barokkikirkko linnan sisäpihalla. Näihin maisemiin Tuomas jätti oman jälkensä, kun hänen luomuksensa seuraavana vuonna paljastettiin.

“En poiminut Schloss Holleneggistä yksittäisiä esineitä inspiraationi lähteiksi vaan kiinnostuin ovenkarmeista, puuleikkauksin koristelluista mahtipontisista, symboliikkaa tihkuvista porteista. Oviaukon läpi kuljetaan uuteen tilaan, ja juuri siihen liittyy suurta symboliikkaa. Ovenkarmit edustavat eräänlaista portaalia eli siirtymää paikasta toiseen”, Tuomas kertoi haastatellessani häntä instituutin blogiin. Istuimme silloin autossa matkalla Schloss Holleneggistä Wieniin, missä kävimme tervehtimässä Vienna Design Weekin johtajaa Gabriel Rolandia. Wienissä minulla oli myös tapana päivittää kuulumiset suurlähetystössä työskentelevän kollegani Petra Hedmanin kanssa, jonka kanssa on ollut suuri ilo tehdä yhteistyötä kaikki nämä vuodet.

Schloss Hollenegg: Mika Minetti, Tuomas Markunpoika & Alice Liechtenstein, 2021 ©️ Mika Minetti

 

A I S T I T / coming to our senses

A I S T I T / coming to our senses oli Suomen Benelux-maiden, Britannian ja Irlannin sekä Ranskan ja Saksan tiede- ja kulttuuri-instituuttien kaksivuotinen taidehanke, jonka lähtökohtana olivat aistikokemukset ja niiden ruumiilliset, sosiaaliset, poliittiset ja teknologiset ulottuvuudet 2020-luvun Euroopassa. Hankkeen kuraattoreina toimivat Satu Herrala ja Hans Rosenström, ja sain itse toimia Berliinin näyttelyn tuottajana. Toteutimme kokonaisuuden yhteistyössä kulttuurikeskus KINDLin kanssa, ja sieltä suurin osa teoksista matkasi Helsingin juhlaviikoille Taidehalliin. KINDListä kerrottiin, että näyttely kosketti kävijöitä siinä määrin, että jotkut vierailijat jopa itkivät videoteosten äärellä. Pidin sitä hyvänä merkkinä! Esimerkiksi Terike Haapoja oli kuvannut näyttelyä varten tilaustyönä Bronxin eläintarhassa New Yorkissa kolmekanavaisen videoteoksen On Belonging, johon kuului samanniminen julkaisu. Otimme Teriken esseestä kaksi painosta, koska se meni jo Berliinissä kuin kuumille kiville. Kyseinen teoskokonaisuus käsitteli vapautta ja ei-vapautta, ihmisten ja eläinten särkynyttä suhdetta. Näin teoksen mahdollisesti jopa kymmenen kertaa, ja se tuntui aina yhtä hypnoottiselta.

Saavutettavuus, moninaisuus ja yhdenvertaisuus ovat jo pitkään olleet Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttiverkoston keskeisiä arvoja. A I S T I T / coming to our senses -hankkeen kuratoinnissa otettiin moninaisuus huomioon alusta lähtien ja kokonaisuuteen valitut taiteilijat tulivat hyvin erilaisista taustoista. Onnellista kyllä Jenny ja Antti Wihurin rahasto myönsi projektin saavutettavuuden toteuttamiseksi 12 000 euron apurahan, mikä mahdollisti sokeiden sekä näkö- ja kuulovammaisten osallistumisen täysipainoisesti näyttelyihin ja esityksiin. Apuraha kohdennettiin kuvailutulkkaukseen sekä muihin keskeisiin saavutettavuuspalveluihin. Kuvailutulkkauksella tapahtuman taideteoksista ja esityksistä välitettiin näkövammaiselle se, mitä kuulo-, tunto-, haju- ja makuaisti eivät kerro. Kuvailutulkkauksen ohella järjestimme Taidehallissa myös viittomakielisiä kierroksia. Oli palkitsevaa olla suunnittelemassa palveluita yhdessä Taidehallin tiimin ja muun muassa Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n kanssa. Pidin tärkeänä, että meille syntyi suora yhteys siihen yleisöön, jolle näitä palveluja tarjosimme.

A I S T I T / coming to our senses: Christine Sun Kim (Sound art) & Terike Haapoja (Videoinstallation; Ausschnitt/yksityiskohta), KINDL, Berlin, 2021 ©️ dotgain.info

 

Loppusanat

Kiitos omalle tiimilleni sekä kaikille yhteistyökumppaneilleni, joiden kanssa sain tehdä töitä. Tässä blogitekstissäni en valitettavasti ole voinut mainita jokaista partneria erikseen, niin monta heitä oli.

Mika Minetti

Team Finnland-Institut v.l.n.r./Suomen Saksan-instituutin tiimi: Hanna Assiep, Suvi Wartiovaara, Irina Ruusuvuori, Gabriela Oprotkowitz, Mika Minetti, Marion Holtkamp, Mikko Fritze, Mirjami Schuppert, Kaisa Eilenberger, Riikka Maukonen, Venla Niinistö, Berlin, 2023 ©️ Bernhard Ludewig

 

Mika Minetti war von 2020–2023 als Kulturreferent am Finnland-Institut tätig.

Mika Minetti toimii Suomen Saksan-instituutissa kulttuuriohjelman johtajana vuosina 2020–2023.

Käytämme palvelussamme evästeitä parantaaksemme sivuston käyttökokemusta.
Tarkemman kuvauksen evästeiden käytöstä löydät tietosuojaselosteesta.