facebook twitter
post photo
Foto: Olivia Gripenwaldt/Finnland-Institut

Berliinissä Goethea etsimässä

Pirkko Holmberg työskentelee Berliinissä Emil Öhmannin säätiön stipendiaattina sekä Berliinin Humboldt-yliopiston vierailevana tutkijana ja kirjoittaa väitöskirjaansa, jonka aiheena on Goethen luonnonfilosofia. Varpu Heikinheimo tapasi tutkijan ja haastatteli häntä blogiamme varten.

 

Olet asunut jo jonkin aikaa täällä Berliinissä. Onko kaupunki sinulle tuttu entuudestaan, ja miten työskentelyjakso on lähtenyt käyntiin?

Olen käynyt Berliinissä muutamia kertoja aikaisemmin. Valtavasta museotarjonnasta on kokemusta jo aiemmilta kerroilta, joten nyt ei onneksi tarvitse stressata sen vuoksi. Asun aivan kaupungin keskustassa, ja suurkaupungin katukivien keskellä olo tuntuu välillä vähän kolkolta. Täytyy tunnustaa, ettei Berliini ole mikään lempikaupunkini maailmassa. Toisaalta täällä on valtavasti kulttuuria ja mahdollisuuksia kokemiseen ja harrastamiseen. Olen käynyt jo pari kertaa oopperassa sekä tanssinut tangoa paikallisten kanssa.

Pääsen aina vähän hitaasti vauhtiin työskentelyssäni, mutta on tässä jo vähitellen alkanut tapahtua. Hankin itselleni vierailevan tutkijan statuksen, ja muutaman viikon byrokraattisen väännön jälkeen onnistuin myös vihdoin saamaan kirjastokortin Humboldt-yliopiston kirjastoon… Potsdamer Straßella sijaitseva valtionkirjasto eli Staatsbibliothek on tieteentekijän taivas, vaikka maskin pitäminen vähän laskeekin ajatustyön tehoa.

 

Olet perehtynyt Goethen aikakauteen ja ajatusmaailmaan jo aikaisemmin mm. estetiikan pro gradu -tutkielmassasi. Mikä sai sinut alun perin kiinnostumaan Goethesta?

Lukion jälkeen opiskelin pari vuotta kuvataidetta, ja opinnoissa opiskeltiin myös Goethen Värioppia käytännössä, tehtiin prismakokeita, vastavärikokeita yms. Suhtautuminen Goetheen oli noilla kursseilla jotenkin kritiikitöntä, ja yliopistoon päädyttyäni halusin selvittää Väriopin ja luonnonfilosofian perusteita tieteellisemmin. Motiivinani ei silti myöskään ole ollut osoitella Goethen tutkimuksista virheitä vaan kaivaa niistä esiin niiden filosofisesti kestävä ydinaines. Väriopissa on välittömästi kokien niin itsestäänselvän paljon järkeä, ja silti fyysikot pystyvät lähes yksimielisesti tuomitsemaan sen huuhaaksi – tälle ristiriidalle yritän etsiä sovitusta, vaikken tiedä, mahdanko onnistua.

 

Olet lisäksi suomentanut Goethen Väriopin, jota työstit myös Saksassa Weimarissa Goethe Gesellschaftin stipendillä. Millainen kokemus käännösprojekti oli?

Tiesin jo aloittaessani käännösprojektin olevan hirvittävän työläs, ja työn loppuvaiheessa ihmettelin, pääsenkö siitä milloinkaan eroon. Toisaalta tuntui seesteiseltä, kun pystyi usean vuoden ajan keskittymään ainoastaan yhteen asiaan ja sukeltamaan siihen hyvin syvälle. Akateemisena kulttuurialan sekatyöläisenä työelämäni on muuten ollut varsin pirstaleista.

Kääntäminen on erilaista, ehkä selkeämpää työtä kuin tutkiminen, koska alkuteksti toimii koko ajan johtotähtenä. Houkuttaisi sanoa sen olevan stressittömämpää, mutta ammattikääntäjillä on kyllä hyvin kiireiset aikataulut. Toisaalta myöskään omia ajatuspolkuja ei pysty niin vapaasti seuraamaan kuin tutkimukseen uppoutuessa.

 

Goethe on tunnettu yleisnerona ja mm. runoilijana ja taidemaalarina. Tutkimussuunnitelmassasi kirjoitat, että Goethe käyttää luonnontutkimuksessa apuna taiteellista luomista ja havaintojaan. Mitä etuja tai haasteita näet taiteellisen ajattelun tuovan tieteelliselle tutkimukselle?

Ensisijaisesti taiteilijaksi identifioituvalla voi ajatella olevan oma lehmä ojassa hänen tehdessään luonnontutkimusta. Hän haluaa uskoa, että hänen syvällisesti omaksumallaan taiteellisella ajattelulla ja katsantokannalla on jotain annettavaa myös luonnon tulkitsemisessa. Onko tämä vain toiveajattelua?

Itse uskon, että keskittyminen luonnon esteettisiin ilmenemistapoihin voi antaa luonnosta olennaista tietoa. Esimerkkinä on koko morfologian eli muoto-opin tieteenala, jonka synnyssä Goethella oli tärkeä rooli. Morfologialla on merkitystä mm. lääketieteessä. Jokin aika sitten törmäsin uutiseen, jonka mukaan Leonardon anatomisissa tutkielmissa kuvattujen sydänlihasta ympäröivien säikeiden muodolla on todettu olevan suuri merkitys sydänterveydelle. [Linkki artikkeliin: https://yle.fi/uutiset/3-11662049.]

Kuitenkaan esteettistä arvoa ei pidä typistää pelkäksi hyödyn välineeksi, vaan sen itseisarvon on säilyttävä. Esimerkiksi suojeltavia luonnonympäristöjä valittaessa voisi entistäkin enemmän painottaa niiden esteettistä merkitystä ihmiselle. Keskittyminen esimerkiksi pelkkiin uhainalaisten lajien elinympäristöihin tekee suojelualueista helposti pirstaleisia tilkkutäkkejä, joista ei ole iloa sen paremmin ihmisille kuin muullekaan eliöstölle.

 

Olet itsekin työskennellyt kulttuurialalla ja opiskellut musiikkitiedettä ja taidehistoriaa. Ajatteletko, että taiteiden ja kulttuurin tuntemuksella on vaikutusta omassa tutkimuksessasi?

Graduni käsitteli Goethen taideteoreettisten ja luonnonfilosofisten näkemysten yhtäläisyyksiä. Taide oli Goethelle salattujen luonnonlakien aistimellista ilmausta. Taide ja luonto nivoutuivat kiinteästi yhteen myös monella muulla saman aikakauden ajattelijalla, kuten F.W.J. Schellingillä, jolle taideteos on aistimellinen ilmaisu tietoisen minän ja luonnon yhteen tuovasta intellektuaalisesta intuitiosta.

Esteetikolle ja taidefilosofille on eduksi, ettei hänen suhteensa taiteeseen ole yksipuolinen ja pelkästään teoreettinen, vaan hänellä on siitä kokemusta kokijana sekä mahdollisesti myös tekijänä. Tällöin hänen filosofiansa väistämättä myös ilmentää hänen yksilöllistä esteettistä makuaan, mikä ei kuitenkaan tee siitä ”vain” subjektiivista.

 

Ilmastonmuutos ja luonnon arvostaminen ovat keskeisiä teemoja nykypäivänä. Voidaanko Goethen oppeja luonnontutkimuksesta mielestäsi hyödyntää ratkaisujen löytämiseksi ilmastokriisiin?

Humanistiset ja ihmistieteelliset lähestymistavat ympäristö- ja ilmastokriisiin ovat vasta hiljattain alkaneet nostaa päätään myös valtavirrassa. Kovin myöhään siihen nähden, että on selvää, ettei pelkkä ympäristöongelmiin ja ilmastokriisiin johtavien syiden luonnontieteellinen kuvaus vielä pysty niitä ratkaisemaan: ratkaisut tapahtuvat inhimillisen toiminnan ja kulttuurin alueella.

Goethen tutkimuseetos, jossa luontoa ei arvoteta sen edeltä käsin tuottamansa hyödyn perusteella vaan annetaan sen itsessään avautua havainnolle mielekkäänä kokonaisuutena, innostaa etsimään vaihtoehtoja luontoa välineellisesti tai pelkkinä mitattavina suureina tarkastelevalle luonnontutkimukselle. Esimerkiksi australialainen filosofi Dalia Nassar on argumentoinut, että ainoastaan Goethen esimerkin mukainen huolellinen empiirinen havainnointi yhdistyneenä luonnon perusteelliseen ontologiseen käsittelyyn tekee ympäristöetiikasta mahdollista. Nykyään on edetty niin pitkälle toisenlaiseen suuntaan, että esimerkiksi ns. Dasguptan raportista tuttu tapa arvottaa elävää luontoa taloudellisten käsitteiden kautta on kyllä ymmärrettävä ja ehkä tarpeen mutta kovin surullista.

 

Goethehan on yksi niin sanotuista Weimarin klassikoista. Miten itse miellät klassikon käsitteen, ja minkä vuoksi nykyihmistenkin kannattaisi perehtyä klassikkojen ajatusmaailmaan, Goethen lisäksi ehkä myös muihin? Haluaisitko mainita lisänimiä, mielellään myös naispuolisia klassikkoja?

Klassikoiksi nostetaan sellaisia kirjailijoita ja ajattelijoita, jotka ovat vaikuttaneet siihen, millaiseksi kulttuurimme ja ajattelutapamme on nykyään muodostunut. Klassikoihin on hyvä perehtyä tämän vaikutustavan tietoisuuteen nostamiseksi. Klassikot mielletään usein helposti joksikin pölyttyneeksi, menneen talven lumiksi, mutta joskus ”klassikoilta” voi löytää myös nykyään syrjään jääneitä ideoita, joita kannattaisi nostaa enemmän esiin. Esimerkiksi Friedrich Schillerin ajatus esteettisen sivistyksen roolista tasapainoisemman yhteiskunnan luomisessa ansaitsisi mielestäni lisähuomiota.

Naispuolisista klassikoista kiinnostuneiden kannattaa tutustua esimerkiksi Saara Turusen Sivuhenkilö-kirjassaan listaamaan vaihtoehtoiseen kirjallisuuskaanoniin. Hiljattain on julkaistu myös kiinnostavia katsauksia naisfilosofien ajatteluun. Haluaisin myös mainita hieman unohdukseen painuneen kiinnostavan varhaisen fenomenologin, Hedwig Conrad-Martiuksen, joka on tutkinut värien ontologiaa.

 

Kuinka yleistä Goethe-tutkimus on nykyään Suomessa? Löytyykö Goethe-tutkimukselle Suomessa verkostoja? Olisiko mielestäsi suomalaisten, nuorten tutkijoiden syytä perehtyä Goetheen ja jos kyllä, miksi ja miten kehottaisit heitä siihen?

Kirjallisuuden, romantiikan ja klassisen saksalaisen filosofian tutkijat tuntevat Goethen toki yleissivistyksensä ja tutkimusaiheensa historiallisen taustan perusteella, mahdollisesti varsin syvällisestikin. Varsinainen Goethe-tutkimus on kuitenkin Suomessa varsin vähäistä, ja suurin osa siitä on, ymmärrettävää kyllä, kirjallisuudentutkimusta. Turun yliopiston kirjallisuustieteen professori emerita Liisa Steinby (ent. Saariluoma) on tutkinut mm. Goethen Wilhelm Meisteria kehitysromaanin ja modernin minuuden ja aikatietoisuuden kehityksen kontekstissa. Muissakin yliopistoissa on yksittäisiä Goethea käsitelleitä tutkijoita, esimerkiksi Jyväskylän yliopiston taidehistorian professori emerita Annika Waenerberg ja helsinkiläinen kirjallisuudentutkija ja dosentti Leena Eilittä. Turun yliopistosta nostaisin lisäksi esiin romantiikan aikakauden tutkimusryhmän RERGin [Romantic Era Research Group, https://sites.utu.fi/rerg/]. Turussa romantiikan aikakauden tutkimus on vahvaa varsinkin kulttuurihistorian oppiaineessa.

Goethen teoreettinen tutkiminen on melkoinen suo, jolla rämpimisestä on turha odottaa mitään pikavoittoja. Goethe ei ollut systemaattinen ajattelija tai kirjoittaja, ja toisaalta häneltä löytyy paljon herkullisia sutkauksia melkein joka tilanteeseen. Monet hakevat painoarvoa sanoilleen Goethea siteeraamalla tai soveltavat häntä omiin tarpeisiinsa, mutta harvemmat paneutuvat hänen varsinaiseen ajatteluunsa. Jos kiinnostus herää, kannustan toki tutkimaan Goethea. Lähdemateriaali ei ainakaan lopu kesken, joten kannattaa valita selkeä tulokulma ja rajaus.

 

Onko suomalaisille tutkijoille nykyään saatavilla riittäviä rahoitusmahdollisuuksia?

Rahoitustilanne on jo pitkään ollut melko huonoissa kantimissa, ja vaikka isommat leikkaukset tutkimusrahoitukseen tänä vuonna peruttiinkin, muun muassa Suomen Akatemian rajaukset nuoren tutkijan rahoitusmuotoihin huonontavat etenkin nuorten tutkijoiden tilannetta. Tutkijan on hyvin vaikeaa muodostaa itselleen katkeamatonta tieteellistä uraa, eivätkä vakituiset viratkaan ole enää välttämättä turvattuja vuoden 2009 yliopistolain myötä. Motivaation pitää olla erinomainen, jos meinaa pysytellä mukana ja pitää yllä akateemiseen uraan vaadittavaa ammattitaitoa. Itselläni kaikki munat eivät ole akateemisen tutkimuksen korissa, vaan olen valmis tekemään monenlaisia muitakin töitä, myös käytännön pakottamana.

 

Jos tapaisit Goethen berliiniläisessä kahvilassa, mistä haluaisit keskustella hänen kanssaan?

Sanotaan, että historiallisten henkilöiden kanssa ei välttämättä olisi helppoa tulla toimeen, koska he ovat kasvaneet aivan erilaisessa ajassa ja kulttuurissa. Luulen, että tämä pitäisi paikkansa myös Goethen kohdalla: luultavasti kyseessä olisi tyypillinen, omaan ääneensä ihastunut setämies, enkä introvertin luonteeni takia välttämättä edes onnistuisi kysymään häneltä yhtään mitään. Jos tämä seikka unohdetaan, minulla olisi kiusaus kysyä häneltä värillisten valojen sekoittumisesta. Eläessään Goethe oli sillä järkähtämättömällä kannalla, että tummaa (värejä) sekoittamalla ei voi saada aikaan vaaleaa, mutta olisiko hän nyt vihdoin valmis harkitsemaan sitä värillisten valojen kohdalla? Ehkä ihan hyvä, etten pääse kiusaamaan salaneuvos-parkaa…

 

Varpu Heikinheimo ist Berufsmusikerin. Im Rahmen ihrer Ausbildung am Helsinki Business College hat sie im Frühjahr 2022 ein Praktikum am Finnland-Institut absolviert.

Varpu Heikinheimo on ammattimuusikko. Hän suoritti keväällä 2022 työharjoittelun Suomen Saksan-instituutissa osana opintojaan Helsinki Business Collegessa.

Käytämme palvelussamme evästeitä parantaaksemme sivuston käyttökokemusta.
Tarkemman kuvauksen evästeiden käytöstä löydät tietosuojaselosteesta.